Niin vannoivat naapurien miehet. Ja vanha linnanpäällikkö julisti juhlallisesti, että Ruotsin hallitus ei ole jättävä Vesaisen ansioita palkitsematta. Annin luo astuen hän virkkoi:
— Niin totta kuin olen Pietari Bagge, toimitan sinulle ruunulta elinkautisen eläkkeen ja tilasi verottomaksi ikuisiksi ajoiksi.
Vaan toisten lohdutellessa surevaa leskeä harhaili Hannun katse etsien ympäri pirtin; hän ei ollut vielä morsiantaan ollenkaan tavannut ja oli huolissaan, että surusanoma aivan oli lannistanut tuon herkän ja hellän lapsen mielen. Hän löysi Helinän kyyristyneenä vuoteen nurkkaan; siinä nyyhki hiljaa, pää patjoihin painautuneena. Hannu istahti viereen, siveli hellävaroen noita pehmeitä, vaaleita kiharoita ja kuiskasi:
— Tyynny tyttöseni, tyynny. Me panemme tästä elämän uudelle tolalle, ja vielä se haihtuu surukin kerran.
Tyttö tarttui silloin hermostuneesti Hannun käsivarteen, nosti päänsä patjoista ja virkkoi, kohottaen kyyneleiset silmänsä Hannua kohden:
— Kuule, onhan nyt siis jo Ahmakin kuollut?
— Kuollut se on, mutta paljon sen henki maksoi.
Silloin kiersi Helinä kätensä Hannun kaulaan ja nojasi päänsä sulhonsa rintaa vastaan. —
Pirtin pitkän pöydän ääressä, surevain seurakuntalaistensa keskessä, istui äänetönnä Iin vanha kirkkoherra vaipuneena synkkiin, murheisiin mietteisiin. Kädet olivat ristissä, säälivinä, surevina tarkkasivat hänen katseensa kehtonsa vieressä itkevää äitiä. Milloinkahan, niin ajatteli vanhus, milloinkahan päättyvät nämä veriset näytännöt, milloinka rauhoittuu tämä levoton kansa, milloin sulaa viha sydämestä ja kaikkoaa katkera kosto? Meneekö se iäti perintönä isästä poikaan, pitääkö heidän aina kaatua koston sana huulillaan niinkuin Vesainen äsken… Eikö vitsauskaan pehmitä luontoa ja nöyryytä kovaa sydäntä? — Mutta sittenkin, niin ajatteli hän toisekseen, eihän voi tuomita tuota kansaa, se on niin paljon kärsinyt, sitä ei voi nuhdellakaan, sillä se tarvitsee lohdutusta…
Ja lohdutuksen sanoja hän sille rupesi puhumaan, lohdutusta etenkin orvoksi jääneelle perheelle, mutta varoituksen sanoja kaikille. Ja lopuksi hän virkkoi: — Paljon olemme nähneet verta vuotavan, paljon kärsimysten kyyneleitä, paljon surua ja kurjuutta. Suokoon Jumala, että vainon ajat nyt olisivat lopussa. Opettakaa lapsianne kammomaan verta ja rakastamaan rauhaa, opettakaa heille, että kosto on Herran…