Vesainen oli näet kiukusta kuohuen veneelleen palatessaan nähnyt tuon kavalannäköisen mekkoniekan lymyilevän siellä kivien lomassa, ja hänestä sen kasvoilla oli näyttänyt olevan ilkkuva hymy. Harmistuneena oli Juho silloin huudahtanut:
— Sinä ainakaan et mene Solovetiin kertomaan sen pelastumisesta ja meidän pettymisestämme!
Ja kirveensä hamaralla hän oli musertanut ukolta pääkallon.
Tarina kertoo, että Solovetin pyhät munkit olivat sittemmin tämän vainajan muistoksi pystyttäneet Hanhisaaren huipulle kiviristin, joka sitten vuosisatain kuluessa, kuumottaen kauas merelle, on ollut kaikkien ohikulkevain pyhiin vaeltajain nähtävänä ja jonka kohdalla Vienan rantalainen aina on hartaana tehnyt ristinmerkkinsä.
VIII.
Kostohon minäkin koito,
Kostoksi kovaosainen
Mittaelin miekkojani,
Kannoin kaunista asetta
Noille Pohjolan perille,
Pimentolan pientarille:
Surmaksi oman sukuni,
Kateheksi kantajani.
Pitkänlaisen, kapean merenlahden päässä, Kemijoen suussa olevan
Merikosken pohjoisrannalla, sijaitsi silloin niinkuin nytkin Vienan
Kemin kaupunki eli pogosta. Sitä kohden souti nyt pohjalainen
retkikunta aamuisen päivän sarastaessa.
Maine tästä retkikunnasta oli jo levinnyt pitkin Vienanmeren länsirannikkoa ja saapunut Kemiinkin asti. Tuo verinen maine oli sielläkin herättänyt pelästystä ja kauhua: millä hetkellä tahansa saattoi tuhoava joukko hyökätä kaupunkiin, jättääkseen senkin jälkeensä suitsuavaksi raunioksi. Kiireen vilkkaa olivat kemiläiset siitä syystä sälyttäneet kampsunsa kokoon ja rientäneet pelastamaan mitä suinkin kuljettaa saattoivat metsiin, soitten ja arojen taakse. Huonompi väki, vaimot ja lapset, siirrettiin myöskin sinne, miehet keräsi Kemin sankari, Iin retkeltä tunnettu Kuisma, yhteen ja viipyi niiden kanssa kotosalla tehdäkseen ainakin jonkin verran kiusaa viholliselle, kun se kohti hyökkäisi.
Tuolta se nyt tulikin. Lahti vilisi kohta mustanaan vihamiesten veneitä. Kemiläiset katselivat mieli haikeana kaupunkiaan ikään kuin sanoakseen sille viimeiset jäähyväiset.
Mutta pohjalaiset eivät ryntääkään suorastaan kaupunkiin. Toiselle puolen joen he Merikosken alle laskevat veneensä ja lähtevät viipymättä kiskomaan niitä koskenkorvista ylöspäin.