— Ja se on sinun syytäsi kaikki! huusi hän julmistuneena laskijaukolle, kun tämän rannalla kohtasi. — Tahallasi laskit niin läheltä kuohun kuvetta.
— Olisinhan sitten itsekin hukkunut… Eivät osanneet tulla perästä.
— Elä puolustele, tahallasi teit, eikä sulle armoa anneta!
Ei ukko ehtinyt paljoa rukoilemaankaan. Silmät kiukkua säkenöiden kuristi Ahma häntä niskasta, painoi pään alaspäin, työnsi kasvot jokeen ja piti siinä, niin verkalleen ja kiduttamalla hukuttaen vanhuksen. Sitten potkaisi menemään jokeen.
Ahma kähisi suuttumuksesta ja pettymyksestä; hän hyppeli ja repi tukkaansa. Tämä oli surma koko retkelle! huusi hän. Miten nyt matkaa jatketaan? Miehet kyllä olivat enimmät pelastetut — suuri osahan oli kulkenut maitse alas — mutta millä pelillä kuljettiin edelleen, kun veneet olivat säpäleinä?
Ei auttanut muu kuin ruveta korjaamaan niitä joita korjata voi, ja panna miehiä hakemaan Pudasjärven harvoilta uudisasukkailta lisää veneitä. Mutta siihen meni koko päivä ja yö, ja vasta seuraavana päivänä päästiin jatkamaan matkaa.
Se oli harmillinen viivykki karjalaisille, ja Ahma aavisti että se oli heille kallis viivytys. Tuolla ajalla on Vesainen ehtinyt kulkea kymmenen peninkulmaa ja saapuu nyt ehkä pahimmoilleen perille. Vaan ei auta. Matkaa täytyy jatkaa kahta tulisemmin, perille täytyy päästä.
Ja perille karjalaiset pääsivätkin. Oli Pertun-päivän aamu, kun he Illinsaaren kupeitse soutivat ja laskivat veneensä Iin kirkon yläpuolelle samoihin valkamiin, joista pohjalaisten retkikunta kolmatta kuukautta sitten oli lähtenyt jokea ylöspäin, viemään hävitystä Karjalaan ja Vienan rannoille. "Köyhän velka ei kauaksi jouda", ilkkuivat karjalaiset törmälle noustessaan. He olivat saapuneet maksamaan täydellä mitalla. Ahman viha oli heltymätön, se janosi kostoa. Ja nyt hän sai kostaa.
Ei ollut kulunut kuin puoli vuotta siitä, kun Ahma viimeksi kävi Iijoen suulla. Silloin oli työ jäänyt kesken, ainoastaan muutamia taloja oli kirkonkylästä tullut ryöstetyksi ja poltetuksi, ja tapellen oli hänen täytynyt väistyä omalle maalleen. Nyt hänellä oli tilaisuus täydentää työnsä; kylät olivat turvattomia, miehet kaukana retkillä eikä heidän kotiin tulostaan ollut tietoa; vaimoja, vanhuksia ja lapsia vain oli taloissa. Ja hän täydensi työnsä perin pohjin.
— Tehkää selvää jälkeä, neuvoi hän miehilleen, kun nämä hajausivat ryöstämään. — Kannanlahdessa töröttävät uuninkiukaat pystyssä; tasoittakaa täällä nekin.