Mutta Anni jatkoi vieläkin muoria kiusatakseen:
— Onhan niitä siellä kotikulmallakin miehiä, vaikka niitä on tapettukin.
— Hoo, ihmetteli Martta-muori ja melkeinpä kiivastui. — Sitä minä olen aina sille Hannulle sanonut että se on vetelys — ilman se vielä jääpi ja poikamieheksi, jos se tuolla tavalla jatkaa. Mitä se onkin sillä peliä: kiehahtaa tänäpänä sinne ja huomenna tänne, naurattaa kaikkia naisia eikä sitten pidä kiinni yhdestäkään. Mikä ne lie meidän lapset pilannut. Tämäkin Johanna, se hylkii hyviä kosijoita, mutta viisastut sinäkin tyttö, kunhan aikasi olet sitä herraspoikaa haaveksinut, joka sinua keväällä imarteli. Nyt minä toki luulin, että Hannulla oli vakavammat tuumat, mutta näin se aina vitkastelee. Mutta kerrankin minä sille totuuden sanon…
Muori oli saanut mielensä aivan kuohuksiin kiihotetuksi, hän melkein kähisi haukkuessaan sitä poikavetelystään. Vesaisen suku oli arvossa pidettyä koko Pohjanmaalla, ja Martta oli jo ollut hyvillään, että sieltä saataisiin arvokas emäntä Krankkalaan, mutta siihen poikaan sitä ei koskaan tiennyt luottaa.
— Ehkäpä se Hannu vielä ajattelee sitä Vienan tyttöä, jota se jo kuuluu ruvenneen tänne kuljettamaan, vaikka sitten matkalle jätti, pisti taas Anni väliin.
— Mitä Vienan tyttöä — venakoitako tänne, höpsistä! Mutta tuossahan tuo itse tulee… Hannu! … selittäköön nyt itse asiansa.
Hannu tuli ja tervehti hyvin ystävällisesti kiiminkiläisiä, Helinän kättä varsinkin kauan puristi. Vaan Martta kiirehti heti selittämään:
— Vesalaan kuulutaankin kotivävy hommattavan.
— Tottako, Helinä?
— Ei kuin leikkiä.