— Ei, mutta rangaistuksensa niiden täytyy saada. Ja sen pitää olla ankara, sillä heidän takiaan jääpi nyt meiltä Kuola valloittamatta. Hirtettävä ne petturit on joka mies.
— Vaikea taitaisi olla heitä nyt tavata, jäljetkin on tuisku peittänyt. Mutta ei ne silti väistä rangaistustaan. Ehditään ne tavata vielä kotonakin, minnepä ne muualle voivat hiihtää kuin sinne.
— Odottakoot sitten siellä. Mutta sinne kai tästä täytyy meidänkin painaa.
Muu ei auttanut — paluumatkaan täytyi ryhtyä. Karvain mielin antoi
Vesainen siitä käskyn joukoilleen.
Mutta Halosen miehiä ei enää koskaan tavattu. He eivät uskaltaneet palata takaisin Pohjanlahden rannalle, sillä siellä he arvasivat kurituksen olevan odottamassa. He sen sijaan retkeilivät ryöstellen lappalaiskylissä, hyökkäilivätpä Vienan puoleistenkin metsätaloihin, mutta saivat viettäessään kulkulaiselämätä, kärsiä paljon kurjuutta; moni heistä hupeni taipaleille. Myöhemmin kuultiin Pohjanmaalle, että heidän joukkonsa oli keskenään riitaantunut ja hajaantunut, muutamat olivat hiihtäneet takaisin Jäämerelle ja jääneet sinne kalastajiksi, toiset olivat Halosen kanssa kevään tullen pysähtyneet Kitkanjärven asumattomille rannoille, rakentaneet sinne piiloon pirttipahaset, ruvenneet siellä maata viljelemään ja siten, otettuaan lappalaistyttäriä vaimoikseen, perustaneet Kuusamon ensimmäisen suomalaisen uudisasutuksen. —
Pahasti oli Vesaisen joukko siten pilkkoutunut ja hajaantunut Kuolan edustalla. Tuo komea retkikunta, joka pari kuukautta sitten niin suurella innolla hiihti Lapin kylmäin tunturien yli Jäämerta kohden, oli nyt supistunut vähempään kuin puoleen lukumäärästään. Parisataa Pohjanmaan talonpoikaa oli taas sotaretki nielaissut, useimmat olivat kaatuneet ja saaneet hautansa noissa kaukaisissa nietoksissa, osa retkeili vielä koditonna ja turvatonna jääkylmiä aavoja pitkin, uskaltamatta enää koskaan palata vanhojen, kotoisten liesien äärelle. Äidit ja vaimot ja orvot lapset odottivat taas ikävöiden ja haikein mielin elättäjäänsä ja kotiensa turvaa. Useimmat odottivat turhaan.
Ja kuitenkin tuon retken tulokset jäivät puolinaisiksi, ja se se Vesaisen mieltä eniten kaiveli ja hurjisti. Kaikki jäi häneltä aina puolinaiseksi, keskeneräiseksi, aikeet ja suunnitelmat eivät koskaan täydelleen toteutuneet. Ja kumminkin hän niin sydämestään oli aina kaihonnut saadakseen aikaan jotakin täydellistä, eheätä työtä, suurta, kokonaista! Mutta häntä kahlehti aina kohtalon pakko. Silmänkantaman päähän jäi häneltä Vienan retkeltään Soloveti seisomaan täyteen loistoonsa, vaikka sen hävitys olisi voinut yhdessä päivässä olla tehtynä. Kuolan edustalta hänen nyt täytyi moniviikkoisten yritysten jälkeen hiihtää pois ja jättää kaupunki siihen puolipalaneena paikoilleen, — supistuneella joukollaan hän ei sitä jaksanut valloittaa!
Niitä hän mieli katkerana mietti hiihtäessään joukkoineen Tulomajokea ylöspäin ja suunnaten kulkunsa vanhoja poroteitä myöten Sodankylän ja Kittilän Lapin kautta takaisin Kemin ja Tornion suita kohden. Mutta oli hänellä katkeruudessaan kumminkin jonkun verran hyvitystäkin. Olihan hän ensimmäisen tehtävänsä saanut kunnolleen täytetyksi: Petsamossa ei ollut enää kiveä kiven päällä. Olihan hän Turjan niemellä saanut isketyksi semmoisen pelon ja kunnioituksen pirkkalaisten poikia kohtaan, että nämä tästä lähtien saattoivat syystä kysyä sieltä perintöään. Ja olihan hänellä — seikka, mikä häntä enin hyvitti — mukanaan vankina tuo suurin kiusantekijänsä, vaarallisin vihollisensa, vastustajain paras mies ja mielevin sankari. Hiihtihän Ahma tuossa vangittujen joukossa Pohjanmaata kohden. Se oli mieluinen tuotava se, se korvasi paljon.
Mielellään hiihteli Juho vankien kupeella, jotka, vaikka sijoitettuina keskelle joukkoa, kumminkin olivat köysillä kaksittain sidotut, etteivät jossakin äkkimutkassa ehtisi pakoon puikahtaa. Hän nautti nähdessään, miten Ahma siinä äänetönnä ja synkkäkatseisena raskaasti hiihti länttä kohden, ja kuullessaan miten vartijat häntä ilkkuen kiirehtivät, milloin hänellä sukset kovin haluttomasti näyttivät juoksevan.
— Paina menemään, Ahma, taival on pitkä, saat kerrankin kuopaista, ennenkuin ollaan Pohjanlahden rannalla!