— Ei hän meitä rakasta, kyllä se nyt nähtiin, vastasi siihen Jyrki-setä sanomattomalla pettymyksellä, sillä häneen syvälle juurtunut kunnioitus kuninkaan oikeamielisyyttä kohtaan oli nyt pahasti höltynyt. — Hän on samanlainen sortaja kuin kaikki muutkin herrat, yhtä luuta vuohensarvi!
— Olisit heti aluksi ennustanut hänelle tähtien mukaan kuolemaa ja helvetin tulta, ehkä olisi vaari silloin heltynyt. — Sellaisella leikillä koetti hänen kolmas kohtalotoverinsa keventää sydäntään. Mutta Jyrki ei nyt ymmärtänyt leikkiä.
— Silloin olisi hän varmasti sulkenut tyrmäänsä meidät, jotka tulimme oikeuttamme hakemaan, hän vastasi. Ja nuori Esko lisäsi:
— Ei tullut apua kuninkaista, sen olisit, setä, voinut ennustaakin. Nyt ei liene meillä muuta jälellä kuin auttaa itseämme.
— Niin, sillä tiedolla kai saamme nyt nousta suksillemme, toisti Jyrki haikeasti.
Ja haikealta se tuntui Martistakin, kun hän, saatettuaan muutamaan Mätäjärven pikkutaloon nuo pitkään odottaneet matkamiehet, siellä lausui heille hyvästit. Nämä olivat hänen ainoat sukulaisensa maailmassa, niiden hyväksi hän olisi tahtonut jotakin tehokasta tehdä, mutta ei kyennyt heitä rahtuakaan auttamaan. Hän tiesi, että piispa Agricolakin jo oli puhunut kuninkaalle tästä erämaa-asiasta, ehdottaen, että hämäläisille koituva tappio menetetyistä erämaista heille jollakin tavoin korvattaisiin, mutta turhaan. Kuninkaalla on yksin vallan täydellisyys, hän se yksin määrää, mikä on oikein, mikä väärin. Hän on kuin Jumala, hän yksin tietää, mikä on hänen alamaisilleen hyödyksi ja tarpeellista… Ja kuitenkin hän on vain heikko, erehtyvä ihminen, joka vapisee taivaalle noussutta pyrstötähteä ja pelkää sen merkitsevän itselleen kuolemaa…!
Eihän nuori kirjurinapulainen voinut päättää, oliko hänen "tuhmien", talonpoikaisten sukulaistensa asia valtakunnan kannalta oikea vai väärä, mutta heitä, koko maakuntaa, uhkasi nyt joka tapauksessa nälkäkuolema, ja siksi hän hiljaisissa mietteissään oli täydellisesti heidän puolellaan. Ja siksi oli hänestä nyt niin raskasta erota heistä, jotka olivat häneenkin luottaneet ja joiden Suomen halki täytyi lähteä viemään tietoa pettymyksestään kaukaiselle kotiseudulleen. Erota kai iäksi, voimatta tuon tuntemattoman kotikulmansa hyväksi tehdä mitään!
Ei tiennyt Martti Pietarinpoika, näissä mietteissä majatalosta palatessaan, että hän vielä ennen pitkää joutuisi näitä kotikulmalaisiaan uudelleen tapaamaan ja saisi vielä kerran yrittää jotakin heidän hyväkseen.
XIX
Tietoja saapui seuraavina viikkoina Turkuun hitaasti ja harvoin Viipurista, jonka asemasta oltiin hyvin levottomia, ja näiden sanomain viipyminen tuotti niitä Turun linnassa odottelevalle kuninkaalle vielä suuremmat tuskat kuin samanlainen jännitys viime syksynä Viipurissa. Kohta saartotiedon saavuttua oli Turusta ja sen ympäristöstä toimitettu kaikki saatavissa oleva sotaväki Kankaisten häihin saapuneiden päällikköjen johdolla Itä-Suomeen, hevoskuormittain oli sinne tykkejäkin Turun linnasta toimitettu ja taas oli uusi sotaväenotto koko Länsi-Suomessa määrätty maan puolustusta varten. Mutta apuväen lähdettyä oli kaikki jälleen hiljaista, — liian hiljaista.