Näillä matkoilla oli Martilta huvennut niin paljon aikaa, että huhtikuu jo oli loppupuolellaan, ennenkuin hän ehti paluumatkalle Olavinlinnasta. Kustaa Fincke oli kehoittanut häntä odottamaan vesien aukenemista, jolloin hän muiden matkamiesten kanssa olisi voinut mukavasti palata Saimaan selkiä pitkin, mutta nuori airut päätti kiirehtiä aikaisemmin kotiinsa. Hän tahtoi vielä tavata Turussa kuninkaan, joka ensi avovedellä oli luvannut sinne palata Ahvenasta ja jolle hänen oli tili tehtävä matkastaan — saatavahan oli se luvattu palkintokin. Ja toinenkin vetovoima joudutti hänen paluumatkaansa Turkuun. Sitä paitsi halusi hän palata poikkimaisin, käydäkseen sukulaisissaan ja sukunsa syntymäsijoilla.
Sinne hän oli nyt vihdoin aina vitkastelevine seuralaisineen saapumaisillaan, Savosta saamansa oppaan johdolla. Vähitellen rupesi tuo ääretön, autio korpi harvenemaan, päästiin taas järven selkiäkin hiihtelemään, ja eräänä päivänä laski pieni seurue halmeaukeiden poikki lahden rannalla lymyilevään kylään, jossa pitkän matkan miehiä katseltiin oudoksuen ja epäluulolla. Martti kysyi Sillantaipaleen väkeä ja opastettiin hänet kylän keskeisimpään ja suurimpaan taloon.
Vanha Jyrki-isäntä olikin siellä kotona ja saapui pihalle matkamiehiä tervehtimään. Heti hän tunsi veljenpoikansa, mutta hänen leveillä, luisevilla kasvoillaan ei kuvastunut iloa eikä ihmettä, kun hän tämän nyt yhtäkkiä näki sydänmaalla kotitalonsa pihalla. Hänen katseensa olivat päinvastoin rautaisen vakavat, melkein surunvoittoiset, ja samaa kovaa piirrettä oli Martti lukevinaan talon naistenkin kasvoilla.
Ensi matkakuulumiset kyseltyään ja vieraansa istumaan saatettuaan virkkoikin vanha isäntä:
— Meillä on nyt ollut kova talvi täällä salolla kestettävänämme, petäjän varassa vain on henki pysynyt.
— Niin, teiltä jäivät huhdat hoitamatta ja särpimet saamatta viime suvena erämailta, virkkoi Martti, muistaen korpelaisten viimetalvisia tarinoita. — Kuinka käy nyt ensi kesänä?
— Ei ole vielä tietoa, mutta toivossa koetetaan elää, vastasi ukko, niitä toiveitaan vielä tarkemmin selittämättä.
— Ovatko nuoremmat miehet jo lähteneet pyyntimatkoille? tiedusteli Martti edelleen. Hän oli näet heti kylään tultuaan huomannut, että siellä oli kotosalla vain vaimoja ja lapsia, joku ukonrähjä joukossa, ja arvaili miesten lähteneen salolta elatuksen apua hankkimaan.
— Siellä ovat, minkä saanevat pyydykseensä, vastasi vanhus edelleen vältellen.
Laiha olikin se ateria, minkä kylän paras talo saattoi tarjota kaukaiselle sukulaisvieraalle, — omista eväistään saivat matkamiehet sitä jatkaa. Sen aterian varrella Jyrki kyseli, mitä nämä miehet ovat sekä millä matkoilla, ja kuultuaan, että he airuina kulkivat Länsi-Suomeen Savon uudesta linnasta, jonka seutuvilla taas talvikausi oli sodittu ryssiä vastaan, virkkoi hän eräänlaisella kiihkolla ja katkeruudella: