Näin nyt ilmoitettiin, ja intomielin valmistautui jokainen saamiaan käskyjä noudattamaan. Syntyi melkoinen hälinä linnassa, ja sen keskellä Juhana-prinssi kuljeskeli vähän levottomana hakien Klaus Flemingiä, jonka kanssa heillä aikaisemmin oli ollut puhetta matkatoveruudesta.
— Mitäs sinä Klaus-herrasta nyt tiedustelet? kysyi isä kuningas.
— Hänhän lähtee maajoukon mukana, ja me olimme sopineet, että matkustamme yhdessä.
— Hm, poikani, Klaus Fleming lähtee kyllä Hornin mukana, mutta sinä seuraat meitä laivassa… Niin, niin, me emme tahdo sinusta erota tässä karussa, harvaanasutussa maassa.
— Enkö pääsekään vielä satulaan? — Se oli intomielisestä prinssistä ankara pettymys. Mutta kuningas ei niin paljon luottanut näihinkään taattuihin suomalaisiin, joiden hoivaan hänen poikansa olisi joutunut, että olisi hennonut laskea hänet maajoukon mukana matkalle; hän tahtoi pitää aarteensa silmiensä edessä. Ja nuoren prinssin täytyi alistua, toivossa, että hän kuitenkin vielä ehtii mukaan taistelupaikoille.
Vähitellen väkijoukko hajaantui vaakunasalista. Kauan mielissä vallinnut odotuksen pingoitus oli nyt lauennut. Se tuntui helpotukselta kaikista, niistäkin, jotka tätä sotaretkeä edelleen epäilivät. Mutta useimmat tosiaan uskoivat tämän päivän juhlallisen päätöksen tietävän reippaan toiminnan, kauniiden voittojen ja isänmaallisen kunnian aikaa, tietävän loistotekoa, jolla vanha Kustaa-kuningas oli pitkän ja hedelmöittävän hallituskautensa kruunaava. Näin siitä toivoi vanha kuningas, epäilyksensä vihdoin karkoitettuaan, itsekin, ja päättäväisin askelin, rauhallinen, melkein juhlallinen varmuus leveillä kasvoillaan, hän asteli kankein jaloin edestakaisin kumahtavassa vaakunasalissa, tyynnyttäen siten äskeisen kiihtymyksen jäliltä mieltään.
Näin astellessaan jo melkein tyhjentyneessä huoneessa hänen silmänsä kohtasivat ovipielessä seisovan nuorukaisen, jonka katseet ujoina ja odottavina seurasivat jokaista kuninkaan liikettä. Kustaa pysähtyi hänen eteensä:
— Vai niin, oppaani Taivassalosta, Peder Sillan poika. Mitä odotat?
— Minun piti jättää tämä kirje takaisin kuninkaalle ja ilmoittautua tänne palvelukseen.
— Aivan oikein, sinusta tahdoin tehdä kirjurin, eikö niin… sitä siis haluat?