Hiukan empien vei Martti entiseen majataloonsa prinssin kutsut. Siellä nämä kutsut samoin kuin niiden tuojakin vastaanotettiin riemulla — entinen köyhä huonemies oli taas mieluisa vieras. Kiireellä käytiin Kyrölässä valmistuksiin ja jo ensimmäisten vierasten joukossa saapui linnaan Heikki Kyrö vaimoineen ja tyttärineen, kaikki pyntättyinä niin hienoiksi kuin varat sallivat — useimmat muut porvarit olivat tietenkin sentään paljoa upeammin puetut. Ja Martti sai juhlan alussa tytöltään kiitollisia, ystävällisiä katseita. Mutta sitten nämä katseet häipyivät väen vilinään.
Näissä teinijuhlissa olikin näet paljon vieraita, enemmän kuin ennen. Lukuunottamatta paikkakunnan vapaasäätyisiä ja papiston edustajia oli "puoli Turkua" kutsuttu linnaan kuulemaan teinien joululauluja, näkemään kuningasta ja kuningatarta ja paistattamaan itseään hovin hohteessa. Sankka ja kirjava oli siten se yleisö, joka ryhmittyi vaakunasaliin, missä esitykset oli annettava. Porvarilliset perheineen olivat siellä kuitenkin kuin lautamiehinä seinävierustoilla ja takalistossa, mistä he silmät suurina katselivat hovin menoa ja loistoa; vallassäätyiset liikkuivat vapaammin vaakunasalin keskilattialla ja seurustelivat esitysten lomassa keveästi hovilaisten ja kuninkaallistenkin kanssa.
Teinipojat näyttelivät perälavalla, latinalaisia laulujaan laulaen, venytettyä, taruperäistä esitystä Betlehemistä, Juudaan maalta, ja enemmän kuin heitä katselivat porvarit mielenkiinnolla hoviin kuuluvain miesten ja naisten kirjavia pukuja ja sulavia liikkeitä, kumarruksia ja polvennotkistuksia. Varsinkin kun alkoi karkelo, jossa polvisukkaiset, röyhelökauluksiset herrat säkkipillien säestyksellä sirosti kuljettivat lattialla hienoliepeisiä naisia ja sulavasti notkauttivat vuoroin jalkojaan, vuoroin käsiään, olivat porvarien penkit yhtenä silmänä. Entäpä sitten kun yksi ja toinen ylimysnuorukaisista ja sotaherroista tuli pyytämään heidänkin tyttäriään tanssiin ja sormiaan sievästi siristäen talutti heidät lattialle! Siellähän pyörähteli jo Kyrön Kerttukin, joka suloudellaan taas oli kiinnittänyt huomiota puoleensa. Johan sen saattoi arvatakin. Martti Pietarinpoika katseli sitä kiiluvin silmin ja sieraimet värähtävinä oviloukosta… Kuka häntä siinä taluttaa…? — niin, tietenkin Kuitian Klaus, joka täten taas on tavannut kesäisen "keijukaisensa"… Sitäkö varten se tyttö oli tänne kutsuttava…! Kasvavan levottomuuden ja mustan kateen mujut rupesivat kohta nuoren miehen mieltä möyristämään, katkeruus ja suuttumus sitä kouristeli, — suuttumus itseensä, Kerttuun ja tuohon röyhkeilevään ylimykseen. Paha-aavisteiset mielikuvat painiskelivat hänen sydämessään koko karkelon ajan.
Ja sitä kidutusta kesti kauan. Sillä nuori Fleming, joka joskus heitti oviloukkoon ilkkuvan, vahingoniloisen silmäyksen, kutsui Kertun heti uuteenkin karkeloon, niin että se herätti huomiota porvarien ja vallasnaistenkin joukossa, ja nauratteli tyttöä tanssin väliajoillakin leperryksillään. Kuitian junkkari oli tyttöön takertunut kuin takiainen, eikä Kerttukaan yhtään yritellyt pitää miestä loitommalla!
Hukkaan meni Martilta tämän illan ilo. Ei hän enää kuullut entisten toveriensa uusia teiniesityksiä, ei kyennyt hän ihailemaan hovilaisten loistoa eikä sallinut hänen sydämensä hänen myöhemminkään illalla, jolloin nuoret ylimykset jo vihdoin olivat häipyneet naisten luota viinikulhojen ääreen, mennä Kertun luo häntä puhuttelemaan. Ylpeys ja kurkkuun pakkautuva tuska sen esti. Hän seisoi vain melkein liikahtamattomana siinä oven siimeksessä, mihin hän alkujaan oli asettunut, seisoi kalpeana kasvoiltaan, silmät palavina… Eipä hän olisi uskonut itsekään, että Klaus-herran uhka ja karkea pila, joksi hän tuon hienostelun ymmärsi, olisi häneen niin syvästi vaikuttanut. Rakkaaksi oli Kyrön tyttö hänelle käynyt, ja häpeä ja pilkka tuli nyt lisäksi. Siinä seistessään hän kuvitteli, että entiset teinitoverit, jotka kylläkin tunsivat hänen mieltymyksensä Kerttuun, salavihkaa hymähtivät hänen kärsimyksilleen ja että tutut porvariemännät, toiset ivaten, toiset säälien, katselivat vuoroin häntä, vuoroin Kerttua…
Varmasti he niin tekivätkin. Siellä näet supateltiin silmäpelin ohessa jo vilkkaasti seinustapenkeillä; yksi ja toinen porvarinainen kävi puhuttelemassa Kyrön Heikin emäntää, jokunen suihkasi sanasen Kertunkin korvaan, mutta tämä nauroi vain mitä herttaisinta nauruaan… niin, olipa Martti näkevinään hänen kasvoillaan selvää ihastustakin. Juorut olivat nähtävästi jo lähteneet liikkeelle, pahat kielet valmiit myrkyttämään hänen hiljaiset unelmansa ja ottamaan maineen hilpeältä tytöltä, jota vallasjunkkari oli huomattavasti liehitellyt. Ja tulipa sieltä eräs pyylevä emäntä pian Marttiakin ovelle puhuttelemaan. Silloin karahtivat punaisiksi Martin kalpeat kasvot.
Se tulija oli rikkaan Innamaan toimekas emäntä, isävainajan parhaita perhetuttavia, jonka pöydässä Martti oli teiniaikanaan monta ateriaa syönyt, saaden orpopoikana Innamaan Vapulta muutenkin osakseen monenlaista ystävyyttä. Hän kuiskasi nyt Martille:
— Huomaanpa, kuinka ovat asiat. Klaus-herra koettaa kietoa Kertun lankoihinsa ja juorut ovat jo käynnissä. Mutta ole huoletta, minä järjestän asiat sekä sinun että Kertun vuoksi ja teidän hyväksenne — tunnenhan välinne!
Ihmeissään sitä Martti kuunteli. Hän oli itse uhmaillen aikonut huomenna mennä Kyrön Heikin kotiin Kerttua varoittamaan, mutta hänet jähmetytti nyt tyttöparan silmäin palo ja mustan kivun mato raateli hänen tarmonsa voimattomaksi. Olipa hän jo miettinyt sitäkin, kenen puoleen kääntyisi neuvoa pyytäen, sillä hän käsitti velvollisuudekseen jotenkin puolustaa tyttöään ja onneaan, mutta eipä hän, orporaukka, keksinyt ketään auttajaa. Nyt tuli Vappu-emäntä itse hänen luokseen — mitähän se merkitsi?
Kyllähän Martti tiesi, että Innamaan tarmokas emäntä, joka hoiti mainiosti oman talonsa asiat, järjesteli samalla kotikaupungissaan paljon muidenkin asioita, sekä asianomaisten pyynnöstä että väliin pyytämättäkin. Mutta että hän noin vain järjestäisi nuorten vähäpätöisiä lemmen asioita, joista eivät asianomaiset vielä itsekään olleet aivan selvillä, sitä ei hän ollut odottanut. Miksi hän sen tekisi? Eikä Martti ymmärtänyt myöskään, mitä Vappukaan mahtaisi Klaus-herran pirullisuudelle. Melkeinpä pisti tuon muuten hyväntahtoisen emännän tarjous tällä hetkellä vihaksi. Mutta tukeva, toiminnanhaluinen nainen jatkoi: