Näin oli ollut aina siitä asti, kun kuningas muutamia päiviä ennen joulua saapui Helsingistä Turkuun, tavaten siellä jo vastassaan puolisonsa, nuoren ja hempeän Katarina Stenbockin, joka oli sinne Tukholmasta äsken purjehtinut hovinaisineen ja seuralaisineen. Kohta oli silloin tullut eloa ja väriä vanhaan linnaan, jossa samalla hetkellä oli tunnettavissa leppoisampi mielialakin. Itse vanha kuningaskin oli ikäänkuin nuortunut, notkein jaloin hän seurasi suloista puolisoaan linnan saleissa ja leperteli hänelle pehmoisesti kuin rakastunut sulho. Linnassa oli siitä saapumispäivästä asti pitkin joulupyhiä yhtenään pidetty juhlapitoja, kaikki kirjoitustyöt ja hallitushuolet olivat saaneet levätä. Martti Pietarinpoikaa ei oltu kertaakaan tarvittu kirjurinapuun ja hän oli Turkuun palattuaan tuskin kuningasta tavannutkaan, vaikka hän nyt asusti itse linnassa ja siten tuli olleeksi mukana sen hyörinässä.
Kuitenkin olisi Martin välttämättä juuri nyt pitänyt tavata kuningasta — sitä varten hän niin levottomana liikuskeli siellä etuhuoneissa, toivoen pääsevänsä edes jossakin lomassa hetkeksi vanhan suosijansa puheille. Sillä nuo Sysikorven talonpojat, jotka jo pari viikkoa olivat viipyneet Turussa, odottivat tilaisuutta päästä itsensä maanvaarin puheille, ja Martin olisi ollut heille se tilaisuus hankittava. Mutta juuri nyt ei hän siinä onnistunut; Kustaa Vaasa oleskeli, milloin ei pitoja pidetty, kaiket päivät sisähuoneissa vaimonsa ja lastensa luona, — monet muutkin asiamiehet häntä nyt turhaan tavoittelivat.
Linnan suojissa harhaillessaan yhdytti Martti nyt sitävastoin Juhana-prinssin, joka siellä reippaana puuhaili luistin- ja ajoretkiä. Prinssi tervehti häntä ystävällisesti — eräänlainen hiljainen tuttavallisuus oli heidän välilleen punoutunut siitä asti, kun Martti oli Pähkinälinnan edustalla käännyttänyt hänen hevosensa, joka seikkailu heillä oli salaisuutenaan, siitä kun ei vieläkään oltu kenellekään puhuttu.
— Tänään antavat teinit täällä linnassa esityksiään, kertoi prinssi hilpeästi, — sinä tapaat siten täällä entisiä tovereitasi. Ja sen jälkeen taas karkeloidaan.
— Pääsevätkö porvariperheetkin taas mukaan? kysyi Martti, tuumiskellen, tapaisiko hän täällä ehkä muitakin tuttaviaan.
— Pääsevät — kutsu sinäkin vain tuttaviasi. Kuules, sinullahan oli sievä tyttötuttava kesällä täällä Turussa, onko hän porvaristyttäriä?
— On kyllä.
— No, tuo hänet vanhempineen tänne teinipitoihin ja kuhertele taas kerran sinäkin…!
Tämä kutsu rupesi nyt Martin mieltä askarruttamaan ja pian painostamaankin. Edellisten päiväin juhlissa, joihin eräitä Turun varakkaimpia porvarisperheitä oli kutsuttu, oli hän kaipauksella ajatellut, että jospa hänen Kerttunsakin olisi täällä kukkeiden neitosten parvessa, — hän ei ollut Turkuun palattuaan tyttöään vielä paljoa tavannutkaan. Mutta nyt tuo äkkikutsu pani Martin pyörälle: oliko hänen todella tuotava Köyhän Kyrön vaatimaton perhe tänne linnan upeihin pitoihin ja oliko hänen tuotava Kerttunsakin tänne taas vallasnuorukaisten liehakoitavaksi…? Olisi ehkä ollut parempi, ettei hän kysymyksellään olisi tuota kutsua aiheuttanut, — sehän on nyt kuin käsky! Ja kun se kerran nyt on annettu, lienee se vietävä perille…
Kun ei Martilla ollut toiveita tänäänkään päästä kuninkaan puheille, läksi hän linnasta kaupungille tätä asiataan toimittamaan — talo Aningaisten kulmalla häntä yhä voimakkaasti veti. Linnan arkipuolellakin, jossa hän nyt asetakkiinsa ja miekkavyöhönsä pukeutui, oli nyt kaikkialla aivan toinen siivo ja komento kuin kesällä kuninkaan saapuessa. Portaat ja käytävät oli valkaistu, ovet ja parempaan huoneiden seinätkin verhoilla peitetty, yksin pihatkin oli puhdistettu ja siistitty, kaikki kuninkaan Viipurin-matkan aikana. Jokaisella ulko-ovella ja portin pielessä seisoi nyt kypäräniekkoja henkivartioita vahdissa ja linnan vanhat arkinihditkin liikkuivat siellä uusissa vaatteissaan ja kiilloitetuissa nahkavöissään. Sopi siellä nyt kuninkaallisen perheen elellä ja pitää pitoja; — Simo Tuomaanpojankin näki Martti, linnasta lähtiessään, aivan ylpeänä ja pää pystyssä kävelevän siellä kaiken aikaansaamansa komeuden keskellä!