Taas he kävelivät kotvasen äänettöminä kaalimaan aitaa pitkin. Yhtäkkiä pysähtyi Pietari, kääntyi Siltaan päin ja katseli tätä terävästi silmiin, kysyen:
— Näinkö väärin, vai oliko Mikael Karpalainen tuomiokirkossa tänään?
— Oli, saarnaasi kuunteli, vastasi Silta, ymmärtäen ystävänsä äänestä sointuvan riemun.
— Hän on siis astunut ulos luostaristaan?
— Ensi kerran tänään. Mutta hän tulee kyllä useammin!
— Mistä sen tiedät? kysyi Pietari, taas toveriaan terävästi tähystäen. Tämä näytti tuokion epäilevän, karahti punaiseksi ja vastasi vähän tankkaillen:
— Tiedän…, olen käynyt hänen luonaan.
— Luostarissa, mitä siellä? uteli Pietari.
— Olen häntä rippi-isänä puhutellut… Pietari katseli nuhtelevasti ystäväänsä ja virkkoi vakavana:
— Sinä heikko sielu! Etkö voinut sitä tutkimusta toimittaa hiljaisessa kammiossasi, — pannassa pohjassako ovat vielä juuresi kiinni! — Mutta taas suli Pietarin katse leppeämmäksi, kun hän kysyi: