— Vai minusta tuomiorovasti ja sinusta Jaakko tietysti sitten arkkiteini, — oikeinhan me päästäisiin lihapatain ääreen! Minä hoitaisin terveyttäni ja sinä juopottelisit vihkipiispan kanssa, ja te muut kilpailisitte jäljelläolevista parhaista palkkapitäjistä, — Lutheruksen uskonpuhdistus olisi noin vain kädenkäänteessä toteutettu isänmaassamme!
— Meillä olisi silloin kokonaan toinen vaikutus, oikaisi Jaakko.
— Prelaattiviittain vaikutus! — Pietari joi kannunsa pohjaan ja nojautui taapäin seinää vastaan. — Istuisimme viroissamme kuninkaan armosta, hänen suosioonsahan nytkin olisi ollut vedottava. Hän meille määräisi, mitä uskon asioita saisimme kansalle opettaa, mitä ei, ja me olisimme hänestä riippuvaisempia kuin katooliset papit paavistaan.
— Eihän Kustaa kuningas ole pyrkinyt opinasioista määräilemään, intti Antti Finno.
— Ei, mutta hän omaksuu uskonpuhdistuksesta vain sen, mikä on hänen maalliselle vallalleen sopivaa. Ja ihmisten sydämet jäävät kylmiksi.
Pöytäkunta istui ääneti ystäväänsä täysin ymmärtämättä, ja Jaakko virkkoi hetken kuluttua:
— Puhut tänään, Pietari, samaan tyyliin kuin Gasparus. Mitenpä aatteemme vilustuisi siitä, jos opinpuhdistus maallisen vallan turvin vaikkapa nopeamminkin toteutettaisiin?
Mutta nyt Pietari jo puhui lämmöllä:
— Se voi toteutua ulkonaisena kuorena, jommoisena paavinusko vuosisatoja on verhonnut ihmisten sydämet, joiden pohjalla yhä asuu pakanuus. Virallisesti voidaan luterilaisuus julistaa voimaan vaikkapa huomenna; kirkonmenot muutetaan ja me paapatamme saarnat ulkolukuna niinkuin nyt pyhäintarut. Mutta siitä puuttuu jotakin.
— Mitä?