— On asioita, joista ihmisen ja papin täytyy tehdä päätöksensä yksin, muiden kanssa neuvottelematta, vastatakseen niistä myös yksin.
— Ette voi tuosta teostanne vastata. Asian menon ja vaikuttimet ymmärrämme kyllä: Pietari Särkilahti pitää asunnossaan naisen, jota hän sanoo vaimokseen…
— En ole neuvotellut Särkilahdenkaan kanssa, tokaisi Jaakko aivan ylpeästi.
Hämmästyneinä katsoivat pöydän ympärillä istuvat prelaatit toisiaan: Tätä Jaakkoa he eivät tunteneet. He tunsivat kaikki suulaan remuilijan, mutta mistä oli hänessä kotoisin tuo outo vakaumuksen sävy? Ankarampana kuin piispa kävi nyt esimiehyydestään arka tuomiorovasti puhuttelemaan kutsuttua kanunkia:
— Erehdyt, Jaakko Vennä, virkavallastasi. Kaupunginpappina on kyllä tehtäväsi lukea paikalliset kuulutukset, mutta kapituli voi toki muuttaa tai purkaakin toimenpiteesi. Ja koska tieten, taiten olet virheen tehnyt, olet luonnollisesti joutunut rangaistuksenalaiseksi.
— Olen valmis kestämään seuraamukset… Hannus oivalsi Jaakon varmuuden perustuvan siihen tietoon, että kuningas äsken oli Ruotsissa torjunut kapitulien toimenpiteet naimisiin menneitä pappeja vastaan. Mutta Hannus ei tahtonut tietää siitä mitään, jatkoi vain kylmästi ja värähtämättömin kasvoin:
— Tunnemme aseman ja valtammekin. Itse voit vielä korjata erehdyksesi. Yhden kerran kuuluttaminen ei merkitse mitään. Kirkolla on toki keinoja valvoakseen, ettei tämänpäiväinen uskonnonpilkka uudistu. Saat valita joko virkasi taikka yrityksen jatkaa uhmailuasi.
Jaakko muisteli kannukumppaniaan, vihkipiispaa, — hänkö ryhtyisi erottamaan pappeja viroistaan tällaisesta syystä! Ei, jos ukko nyt olisi ollut saapuvilla kiltassa, olisi hän varmaankin jo heti kauhulla kieltänyt kapitulilta sen avun. Rauhallisena kuunteli Jaakko senvuoksi Hannuksen ankaraa puhetta, jota mestari Gasparus vielä kävi tiukentamaan, kysyen:
— Aikoisitko todella vielä ensi pyhänä uudistaa saman ilvekuulutuksesi?
Sydämessään nautti Jaakko saadessaan vastata tähän odottamaansa kysymykseen vakavantyyneenä: