Virsi oli sillävälin vihdoin loppunut, kuninkaat olivat lähteneet lavalta lepäämään, ja kiltankannu kierteli entistä tiheämpään. Pöytäkunnan huomio kiintyi pian siihen pöydän keskiosaan, jossa vaalipiispa Erik Sveninpoika istui prelaattiensa ympäröimänä ja jossa nyt oli syntynyt vilkasta liikettä ja kuisketta. Jaakko Vennä oli äsken tullut pienen porvariseurueen kanssa kiltaan, ja tämä tapaus näkyi kirkonmiehet tehneen levottomiksi. Ei senvuoksi, että Jaakko yleensä oli saapunut tähän korkeakatooliseen kiltaan, sillä hän liikkui aina siellä, missä viini vuoti ja ihmisiä oli koolla, vaan siksi, että hän oli saapunut sinne juuri tänään, ikäänkuin uhmaten kirkossa äsken lukemainsa aviokuulutusten jälkeen. Hän istui siellä nyt viinimaljaa kallistellen ja tarinoiden niinkuin ei mitään kirkonhäväistystä olisikaan hänen toimestaan samana päivänä tapahtunut.
Piispa Erik Sveninpoika nousi paikaltaan pöydän äärestä ja käveli Hannus-mestarin kanssa sipsuttaen juhlatuvan sivussa olevaan pienempään kiltanhuoneeseen. Tuokion kuluttua seurasivat heitä sinne toisetkin prelaatit.
— Saadaanpa nähdä, eikö vedetä Jaakko-maisteri nyt verekseltään tilille kuulutuksestaan, kuiskasi Hebla-rouva aatelisten pöydässä.
— Ripityksen tuo tarvitseekin, myönsi Iivar-herra. — Hän on muuten iloinen mies, mutta Särkilahti hänet nyt lie hullauttanut…
Aivan oikein, hetken kuluttua saapui sivuhuoneesta eräs nuorempia kanunkeja kutsumaan Vennää piispan puheille.
Jaakko maisteri oli sellaista kutsua odottanutkin. Varsin uhmatakseen hän todella oli tänään kuninkaitten kiltaan saapunut — hän tahtoi nyt vuorostaan hänkin olla turkulaisten puheenaiheena. Näihin asti oli hän, vaikka kuuluikin luterilaisen lahkon miehiin, usein horjahdellut, soudellut ja huovannut pappispiireissä kärjistyneiden ryhmäin välillä. Mutta sinä päivänä, jolloin Mikael Karpalainen saapui häneltä pyytämään aviokuulutusta, oli hän ymmärtänyt arpansa heitetyksi. Ensi kerran oli hänen nyt henkilökohtaisesti esiinnyttävä paavia ja kotoisia kirkonesimiehiä vastaan, — ja ennen pitkää hän tunsi itsensä tässä asemassa sankariksi. Siksipä häntä miellytti juuri tänään julkisesti näyttäytyä katoolisten kiltoissa, ikäänkuin ääneensä julistaakseen: Niin, minä juuri sen tein, panin papit kuulutukseen, enkä sitä yhtään kadu…
Varmana ja hätäilemättä astui hän, varpaillaan keikkuen, mutta samalla tarkaten pöytäkunnan huomiota, kutsujan edellä kiitän pikkutupaan. Tämä huone oli varattu kiltanpappeja varten, kun he valmistautuivat juhlajumalanpalveluksiin, ja siellä myös pidettiin ne suljetut kiltankokoukset, joissa päätettiin avustuksista hätääntyneille jäsenille ja toimitettiin äänestykset, — sitä varten oli pöydällä maljakko täynnä mustia ja valkoisia luupalloja.
Kärsivä ilme kasvoillaan, niinkuin aina, milloin hänen oli ryhdyttävä johonkin ankarampaan toimenpiteeseen, tervehti siellä Erik Sveninpoika kutsuttua kanunkia, kertoen käskeneensä Jaakon suljettuun, toverilliseen neuvotteluun.
— Luotimme teihin, maisteri, luovuttaessamme teille kaupungin alttarin, puhui hän nuhtelevasti. — Nyt emme teitä ymmärrä: Kapitulin kanssa neuvottelematta julistitte tänään tuomiokirkossa aviokuulutuksen, joka sotii kanoonista lakia vastaan ja myrkyttää pyhän säätymme.
Jaakon ääni paisui melkein juhlalliseksi, kun hän vastasi: