— Saavat odottaa nekin, vastasi piispa kuivasti.
— Mutta Yläneen hääväen vallasherrat uhkaavat valittaa kuninkaalle.
— Valittakoot…!
Piispa puhui rauhallisesti. Mutta prelaattien parvessa ei enää vallinnut äskeinen ilkkuva varmuus. Heidän oli sinne suljettuun huoneeseen täytynyt kuunnella Särkilahden säälimätöntä repimissaarnaa, ja he olivat ikkunasta itse nähneet väkijoukon mielialassa tapahtuneen muutoksen. Levottomina liikkuivat he nyt pöydän ja ikkunan väliä hiljakseen murahdellen. Mutta Hannus virkkoi toki vieläkin vahingoniloisella toivolla:
— Saatte nähdä, Pietari villitsee taas kansan johonkin väkivallantekoon, ja silloin hän on kypsä…
Mutta kadulle katseleva Arvid Lille puisteli päätään:
— Ei hän heitä villitse, siksi viisas hän on, hän päinvastoin hillitsee rahvasta. Kuule itse!
— Mutta ei hän siinä jaksa kauan pasuunana olla, hän on jo siksi heikko mies, niin koetti Gasparus lohduttautua. — Ja joukon jännitys laukee kerran…
— Iltaan asti hän kuitenkin voi meidät tänne sulkea. Entä sitten? —
Niin huoahti piispa pöydän luona. — Meidät vaaditaan tästä tilille.
— Vaikka niinkin, lujina meidän on pysyttävä sittenkin, kannusti
Hannus vieläkin varmana. — Johan nyt loppuukin Särkilahden saarna…