Se oli Upsalan piispattomasta tuomiokapitulista saapunut vastaus turkulaisten huolenalaisiin kysymyksiin; pari päivää sitten oli Ahvenanmeren yli jäitse palannut lähetti sen tuonut. Neuvoton vastaus, — Upsalan paavillismieliset mutta turvattomat tuomioherrat eivät näet uskaltaneet antaa kohtalotovereilleen mitään suoraa neuvoa. He kehoittivat kyllä turkulaisia mahdollisimman kauan vastustamaan luterilaisen joukon harhaoppeja, mutta kertoivat samalla varsin avuttomina, että kuningas on uhannut kevätpuoleksi kutsua kokoon valtiopäivät, missä hänellä tiettävästi on aikomus saada hyväksytyksi useitakin mainitun joukon kirkonuudistusvaatimuksia. On siis tuiki epätietoista, kauanko tätäkään heidän avioonmenovaatimustaan voidaan vastustaa… Muuten aikoo kuningas piakkoin itse matkustaa Suomeen…
— Hän tulee tänne ja tukistaa meitä! virkkoi Vincentius kirjeen luettuaan. — Ja te suljette tuomiokirkon ja aiheutatte kansanmetelin!
— Toimimme velvollisuutemme mukaisesti, virkkoi vaalipiispa kuivasti tuolle rähisevälle espanjalaiselle, jota hän sydämestään inhosi.
— Mutta minun velvollisuuteni on kirjoittaa tästä kuninkaalle ja pestä käteni, — vai annatteko minulle nuo avaimet?
— Minä kirjoitan itse, vastasi Erik Sveninpoika, yhä painaen valkoisella, luisevalla kädellään raskaita avaimia.
Vihkipiispa peräytyi silloin riisumaan turkkinsa ja kallokkaansa, yhä uhkaavasti nenäänsä tohisten. Keskustelu katkesi. Toisetkaan prelaatit eivät näet halunneet siihen puuttua, he istuivat nolon näköisinä mikä missäkin nurkassa, ilmeisesti jo epävarmoina yrityksensä onnellisesta päättymisestä. Hiljaiseen huoneeseen kuului vain ulkoa saarnaajan sointuva ääni, sanatkin selvästi erottuivat.
Pietari kuului siellä nyt kertovan väkijoukolle kaskua jostakin saksalaisesta kirkkoruhtinaasta, joka komeassa piispain ja prelaattien kokouksessa tutki nuorelta syytetyltä papilta hänen avioelämätään. Käräjät pidettiin suljetussa huoneessa, mutta kesken kaikkea lennätti ilmanveto oven auki. Ruhtinas käski silloin sen, joka tietää puhdas olevansa, sulkemaan oven, mutta ne tuomareista, joilla on jalkavaimot, istukoot paikoillaan. Eikä yksikään liikahtanut, ovi jäi sulkematta… Puhuja kysyi kaskunsa lopuksi, ovatko nämä meidän prelaatit kyllin puhtaita sulkeakseen kansalta kirkon.
Väkijoukosta hyrähti naurua ja tuomiorovastin tupaan asti kuului huudahduksia:
— Missä lymyilevät ne pyhimykset?
— Tuomiorovastin ikkunoistahan on naamoja näkynyt.