— Kyllä teistä papinainesta tulee, jahka tästä päästään teitä muokkaamaan, ja sitten pappeja myös, kunhan teidän aikanne on tullut.
Vielä tuokion katseli harmajapintainen prelaatti tuota edessään seisovaa, pientä ryhmää: kieltämättä siinä oli syntymässä koulunalku…, hänen tietämättään, hänen vaikutuksestaan sivussa! Hetkisen mietti hän jo kieltää koko homman ja ajaa lakasijat pois, mutta siihenkin hän sentään epäili ryhtyä, niinkauan kuin ei koulua muuten saatu toimeen. Hän murahti senvuoksi vain lyhyesti, käytävään taas kääntyen:
— Tuomiokirkon taloudenhoitaja, herra Hermannus palaa pian Turkuun ja hänen asiansa on panna kuntoon kirkon rakennukset.
— Jää tähän työtä vielä hänellekin, vastasi Pietari. Mutta mestari Hannus oli jo enempää puhumatta poistunut, sulkien jälestään saranoillaan pahasti keikkuvan oven.
Hän pysähtyi kuitenkin, ikäänkuin kahden vaiheilla oven taa käytävään. Hän oli aikonut lähteä jatkamaan kävelyään, mutta nyt itivät hänessä jo toiset mietteet. Tuota miestä olisi hänen pitänyt puhutella pidempään ja ankarammin…, miksi oli hän näinikään paennut koulutuvasta! Siitä idusta leviää pian kirkon tarhaan vaarallinen rikkaruohosto, ellei hänen epäilyttäviin puuhiinsa ajoissa käydä käsiksi. Edesvastuu kirkon eheydestä on nyt hänen, Hannuksen… Hän oli tänään ensi kerran tarkemmin katsellut tuota miestä…, hänen silmissään ja äänessään on jotakin vetävää…, jotakin voittavaa varmuutta, — pojat häntä ilmeisesti ihaillen katselivat!
Tuvasta kuului taas Pietarin iloinen, rohkaiseva ääni, kun hän puhutteli nuoria apulaisiaan:
— Johan tässä tulemmekin auttavasti toimeen. Penkkejä saamme myöhemmin hankkia lisää ja kirjoja myös. Mutta patukan varustan minä jo huomiseksi. Sillä huomisaamuna, kun kirkossa prima-messuun soitetaan, tulee teidän olla täällä, — tässä koulussa ei laiskotella!
— Saammeko nyt mennä? kuului pehmeä pojanääni kysyvän.
— Menkää, pax vobiscum, ottakaa huomiseksi niistä sanoista selko mistä saatte! Ja peskää silmänne, pojat!
Mestari Hannus kuuli poikain tulevan ja pistäysi sisään käytävän päässä olevasta ovesta, joka vei kapitulin nyt pahasti raastettuun kirjastoon. Hänellä oli siellä munkki järjestämässä juuttien jättämiä kirjoja ja kääröjä ja jakkaralla istuen katseli hän hetkisen tämän työtä. Mutta hänen ajatuksensa kulkivat toisaalla.