Tiesihän hän, mitä asia koski, vaikka hän viimeisinä sotavuosina olikin kuullut ulkomaailmasta hyvin vähän: hyökkäystä suunnitellaan oikeauskoista kirkkoa vastaan — nyt siis Suomessakin! Pietari Särkilahti oli jo kuukauden ajan joka sunnuntai saarnata paukutellut Uuden kuorin rappusilta, ja Turun pikkuporvaristoa, joka ensiksi oli hänen puheitaan peljästynyt, oli yhä enemmän käynyt häntä kuulemassa, — niin, niin, miehessä on kieltämättä jotakin voimantapaista… Maassa vallitseva yleinen sekasorto sekä kirkollisen hallinnon heikkous oli miestä avustanut, vapaasti oli hän saanut saarnata niinkuin säkkimunkit ja muut. Hannus oli kerran Uudesta kuorista salaa kuunnellut hänen saarnaansa ja havainnut sen kirkkoa repiväksi ja olipa jokunen munkki hänelle varottaen kuiskannut, että mies on kerettiläinen, mutta Hannus ei ollut häntä voinut puhumasta estää, sillä varsinkin opinkysymyksissä olivat vielä hänen valtuutensa sangen heikot.
Mutta jos mies yrittelee liiaksi, silloin on hänelle raja pantava, päätteli Hannus jakkaralla miettiessään. Hän saarnaa tekopyhyyttä ja ulkokultaisuutta vastaan, mutta hänen tarkoituksensa on käydä paavillisen kirkon kimppuun, — sitä ei ole sallittava varsinkaan Suomessa, jossa kristinuskon juuret vielä ovat niin matalassa. Jos niitä juuria ruvetaan repimään ja julistetaan valheeksi se, mitä kirkko on totuutena opettanut, niin viedään kansalta kaikki usko, — se lankee pian takaisin pakanuuteen… Ei, mestari Pietarilla olkoon vaikka totuuskin tarkoituksenaan, mutta hän näkee siitä vain yhden puolen, siksi häntä on estettävä vahinkoa tekemästä…
— Jo heti on minun häntä varotettava, päätteli tuumissaan yhä varmistunut arkkiteini ja lähti, munkkia sen enempää puhuttelematta, kävelemään takaisin koulutupaan.
Siellä istui nyt Pietari, poikain mentyä, yksin äsken häthätää korjatulla opetustuolilla, kädet ristissä, kuin rukoukseen vaipuneena. Hän rukoilikin siinä hiljaa menestystä työlleen, jota hänen nyt oli alotettava. Nuorisosta hän tahtoi kasvattaa itselleen ja opinpuhdistukselle työjoukon. Ilokseen oli hän kyllä huomannut, että nekin vanhemmat ihmiset, jotka hänen ensi saarnaansa eivät käsittäneet, olivat kuitenkin kerta kerralta häntä paremmin ymmärtäneet. Mutta heissä ovat sittenkin vanhat käsitykset syvälle kovettuneet. Ennen kaikkea on nuorten mieltä muokattava, tulevaisuutta on ajateltava…
Siinä istuessaan sattuivat hänen silmänsä katon rajaan maalattuun, nyt jo kuluneeseen piirtokirjoitukseen, jossa latinalaisina sakeina ja katkonaisin sanoin oli lueteltu ne oppineet, jotka olivat kuuluneet keskeytetyn kapitulinkoulun opetusohjelmaan. Tuon värsyn hän niin hyvin muisti omilta teiniajoiltaan ja hän luki sen nyt siinä itsekseen ääneensä ulkomuistilta:
Gram loqvitur, Dia vera docet, Rhe verba colorat,
Mus canit, Ar numerat, Geo ponderat, As colit astra.
[Oppiaineet: Grammatiikka, dialektiikka, retoriikka, musiikki, aritmetiikka, geometria ja astronomia.]
Niin, näitä tieteitä on täällä pojille edelleen opetettava, mutta vielä muutakin lisäksi, tuumi seinälle tähystävä pappi, vastaista työtään ajatellessaan. Raamattua on luettava alkukielellä ja sitä on teinien opittava ymmärtämäänkin; ennen kaikkia ovat vastaiset papit opetettavat itsenäisesti ajattelemaan ja ajatuksensa kansankielellä esittämään…
Kun Pietari Särkilahti siirsi katseensa alas katonrajasta, näki hän arkkiteinin taas seisovan ovella, kylmin, ankarin kasvoin niinkuin äskenkin. Pietari laskeusi kateederista kävelläkseen tulijaa vastaan, mutta tämä virkkoi, ikäänkuin pysäyttääkseen hänet matkan päähän:
— Kenen valtuudella aijotte te, maisteri Pietari, ruveta koulumme johtajaksi, — se virka kuuluu, kuten tietänette, jollekin tuomiokapitulin jäsenelle.