Vai siihen oli siis Hannus-mestari vain pyrkinytkin, hymähti Pietari itsekseen. Tuon veljenpojan hän ulkomailta hyvin tunsi. Nyt hän kysäsi melkein ivallisesti:
— Onko Jaakko Vennä jo palannut ulkomailta? Ja tuomiorovastiko myöskin maapappilastaan?
— Molemmat palaavat näinä päivinä. Teille, mestari Pietari, on tuomiokirkossa järjestetty omat tehtävänne eikä niihin kuulu saarnaaminen kansan kielellä.
Arkkiteini tarttui jo oven kääkkään lähteäkseen, mutta hän näki Pietari Särkilahden rauhallisesta, iloisesta, melkein ilkkuvasta katseesta, ettei hän kiellollaan ollut tuon ryntäyshaluisen maisterin innostusta saanut ollenkaan masennetuksi. Vaistomaisesti hän tunsi nuhteittensa rauenneen turhiin. Hänen esiintymisensä olikin ollut heikkoa. Pietarin opin sisältöön puuttumatta oli hän vain ylimalkaisesti tahtonut sulkea suun mieheltä, jonka hän tiesi lahjoillaan herättäneen ulkomaillakin huomiota; sen hän ei todellisuudessa itsekään uskonut onnistuvan. Jollakin tavoin olisi hänen pitänyt terästää vaikutustansa ja arvokkuudellaan masentaa tuo uusi ryntäävä voima. Ovelle pysähtyen hän hetkisen huohotti — kirkollinen kiukku kuohahti hänen sapekkaassa sisussaan tuota ivakatseista miestä vastaan ja hän virkkoi pisteliäästi:
— Olipa totta, vielä oli minun tehtävä teille pieni, ystävällinen huomautus. Te olette, mestari Pietari, tuonut tänne Saksasta mukananne forsian, jalkavaimon…
Särkilahti oli koko Hannuksen käynnin ajan pysynyt rauhallisella, melkein hilpeällä tuulella, suuttumatta hänen nuhteistaan ja säikähtämättä hänen uhkauksiaan. Hän oli kyllä jo oivaltanut Hannus Pietarinpojan uudistusasiansa kiihkeimmäksi ja tarmokkaimmaksi vastustajaksi, mutta sekään huomio ei ollut saanut häntä kuumenemaan. Nyt vasta iski arkkiteini arkaan paikkaan, nyt vasta värähti Pietarin leveä leuka, kun hän kiihtyneenä sähähti:
— Se on vihitty vaimoni!
Mutta ovella seisova harmaa prelaatti ei ollut häntä kuulevinaankaan, jatkoi vain:
— En sano mitään siitä, että teillä niinkuin monella muulla papilla on sellainen ystävä…, taloudenhoitaja…, kirkko ei tahdo puuttua näihin yksityissuhteisiin…
— Ei, se ummistaa kainosti silmänsä, purasi Pietari väliin. — niinkauan kuin niistä ei synny mitään pahennusta, jatkoi arkkiteini yksitoikkoisesti ja harvakseen lausettaan, ikäänkuin ei toinen olisi äännähtänytkään: — Mutta teitä, mestari, tahdon aivan yksityisesti varottaa: Kirkko ei salli, että papit asuvat julkisesti yhdessä jalkavaimojensa kanssa…