VIII. Kappale sisäharjotusta.
Me istuimme sisäharjotuksissa ahtaalle sulloutuneina ja lakit kourassa. Jo kolme kertaa oli sillä tunnilla kerrottu reservimiehen suoranaiset päälliköt, osastopäälliköistä sotaministeriin asti, ja nyt kerrottiin niitä neljättä kertaa. Tämä rupesi käymään hyvin nukuttavaksi, ja suurin työ oli niillä, jotka eivät seisoneet vastaamassa, pitäessään silmiään auki.
Ei Mikko Tyyskäkään sentään nukkunut, kaukana siitä, mutta hänen ajatuksensa pyörivät syrjässä sotapäälliköistä, missä lienevät pyörineet kaukana kotiahojen liepeillä. Hän ei aavistanut ensinkään missä oltiin ja mihin mentiin, kun häntä äkkiä huudettiin nimeltään.
Tyyskä kavahti pystyyn kuin ammuttuna.
— Kuka sitten tulee?
Jaa, sitäpä oli vaikea sanoa. Tyyskä katsoi kattoon ja katsoi lattiaan ja kupeelleen kummallekin.
— Eikö mies vielä tiedä, kuka tulee sitten?
— Kapteeni, vastasi Tyyskä summassa, arvellen kai, että vieköön nyt puuhun tai petäjään, mutta vastata tässä täytyy.
— Vai kapteeni, niinkö on opetettu? Vai niinkö, että se on kapteeni joka komentaa Suomen sotaväen päällikköä miten tahtoo. Ja kun ollaan suurissa leirikokouksissa, niin kapteeniko siellä on ylinnä ja häntäkö ne tottelevat piiriesiupseerit ja pataljoonan päälliköt ja kaikki — hä? Kuka sitten tulee, sano sinä Ijäs?
— Kenraalikuvernööri.