— Luutnantti, kyllä minä sulle näytän hänen ylhäisyyttään luutnanttia. Minä vetelen viistoista teidän luutnanteista, jätän teidät siihen seisomaan siksi kuin sammalet päähän kasvaa, mokomat mouriaiset…
Me levättiin hetkinen. Opettaja kävi tyynnyttämässä liian kiihottunutta mieltään ja saamassa kuivaksi käyneeseen kurkkuunsa piipullisen mahorkkaa. Miehet sillävälin opettelivat toisiltaan minkä ennättivät.
— Tässä täytyy niin perhanasti suuttua teidän takia ja kirota niin helvetisti, että Jumalakin taivaassa siitä itkee ja repii hiukset päästään, kun te olette niin turkasen tuhmat. Tyyskä, sano selvästi ja harvaan, mutta sano oikein.
Tyyskä mietti minuutin ajan joka sanan välissä ja pyöritteli hetkisen kielellään jokaista tavua, ennenkuin sen päästi huuliltaan. Mutta oikein se vihdoinkin lähti. Ja kun "reivi Höiten" oli saapunut loppuun asti ihan kompastelematta, pääsi meiltä kaikilta helpotuksen huokaus.
Nyt päästiin siirtymään seuraavaan.
IX. Parooni tulee.
Reservimiehen takkia kannattaa tarkastaa monelta kannalta. Sitä voi tarkastaa terveysopilliselta kannalta ja lainopilliselta, käytännön kannalta sitä tietysti voi tarkastaa ja myös tieteen, sotatieteen, kannalta. Vielä sitä voi tarkastaa valtiotaloudelliselta kannalta ja — miks'ei? — kaunoaistin kannalta. Mutta sitä voi myös joskus tarkastaa, — suokaa anteeksi — eläintieteelliseltä kannalta, jos se esimerkiksi sattuu olemaan kelpo ruotutoverini Mölsän hartioilla.
Aina kun tehtiin ampuma-asentoja tai muita temppuja asennossa "takarivin päälle" ja minä niinmuodoin jouduin seisomaan Mölsän takana, olin tilaisuudessa eri kannoilta tarkastamaan hänen takinselkäänsä kaikenmoisissa eri valaistuksissa. Kaikissa muissa asennoissa sai hän tarkastaa minun takinselkääni.
Tavallisesti oli Mölsän takki minusta karvaltaan likaveden harmaja; joskus, esimerkiksi iltahämärässä tai jos se oli kastunut sateesta, oli se hiukan mustanpuhuva. Mutta nyt se minusta omituisesti vivahti tiilenruskealle. Sen mahtoi vaikuttaa päivä, joka siihen kuumasti ja kuivasti paistoi hienon autereen lävitse. Mutta sitä värivivahdusta tarkasti nyt silmäni itsepintaisen piintyneesti, joskin sieluttomasti ja tylsästi, ja temput menivät tavallista enemmän koneellisesti ja kankeasti. Toistenkin jäseniä näytti päivällisuni vielä raskaasti painostavan ja tempunteettäjä haukotteli joka komennushuudon välissä. — "Astavit", temppu uudestaan! Tehtiin ja tehtiin…
Silloin kajahti äkkiä portilta huuto: