— No, tuosta saat.
Tikka oli aikonut sanoa ettei hänellä vasta ole kuin kolme. Otti neljännenkin.
Kesken touhua kuultiin laivan vihellys ja se toi uutta tulta. Suolivyöt piti kiilloittaa ja kiväärit, ja kaikki kapineet, vanhat ja uudet vaatteet oli pantavat säntillisesti paikoilleen. Laiva oli jo laskenut laituriin, sieltä saattoi hevoskuorma herroja ajaa minä hetkenä tahansa.
— Ja muistakaakin vastata, jos parooni mitä sanoo, että: "raadi staratsa vaasse…" Ja yhteen ääneen kuin pyssyn suusta.
— Ja tahdissa pysykää marssittaissa ja silmiin tuikeasti katsokaa. Ja jos ken tekee temput väärin, niin…
— Ja ei hätäillä…
Tavattoman lyhyessä ajassa saatiin kasarmi ja miehet juhlakuntoon. Kun viimeiset vielä viimeistelivät valmistuksiaan, ompelivat nappeja sinelleihinsä ja nypliä voimistelupaitoihinsa, istuivat muut jo ahtaalle sulloutuneina laverien laidalla, niinkuin heidät oli käsketty istumaan. Ja he muistuttelivat vielä mieleensä sitä mitä heidän tuli tietää.
— Mitkä merkit ne taas kenraalilla olikaan, ruutukkaiset poletitko ja punajuovaiset housut…?
Mutta eipäs kuulunut paroonia. Istutaan, odotetaan. Huhua kuuluu, ettei parooni muka olisi tullutkaan… Mutta sehän ei ole mahdollista… Onpahan, miehet ovat palanneet laivalta, eikä siellä mitä paroonia näkynyt.
— No voi sun…, suottako sitten tämmöinen touhu on pidetty, suottako juostu ja puhdistettu ja kannettu vaatteita? Mutta tullapa sen piti, sähkösananhan sanovat saapuneen.