Mutta ei. Taivas oli selkeä kaikilta kulmiltaan ja savu, jota miehet tupruttivat lyhvistä piipunnysistään, jäi itsepintaisesti yhteen kohti leviämään. Tuuli nukkui, halla herrasteli.. Jo heti puolenyön jälkeen kangisti se heinän kasarmin pihalla ja löi nurmikot harmajaan riitteeseen ja valoi kuuraa katoille. Kylmä mieli kangistelemaan jäseniäkin, kun yhdessä kohden seisoi.
— Valvoo se nyt vaarikin kotona ja kokoilee kaurojaan, tuumaili taas eräs miehistä pitkän äänettömyyden jälkeen.
— Jos tästä olisi kotipaikoille satuttu, niin ihan yötä myöten olisi nyt komennettu väki leikkuuseen, jotta yksikään riihellinen puhdasta viljaa olisi saatu, vaikka kesken kypsynyttäkin.
— Vaikkapa yksin olisin minä katkonut muutaman saran, jossa mitä ihanin ohra kasvoi. Sen saran olen itse kivikkoon muokannut ja muokannutkin hyväksi.
Taas pysähtyi keskustelu ja miehet hajausivat taas kävelemään erikseen ja yksikseen. Kaikilla oli heillä elävästi mielessään kotoiset olonsa, armaat työpaikkansa, joita säälimätön vihollinen nyt tuhoili heidän ollessa poissa ruunua palvelemassa. Minkäpä he juuri olisivat voineet kotonakaan tehdä, mutta kumminkin tuntui, että siellä, juuri siellä sitä nyt pitäisi olla.
He kävelivät äänettöminä edestakaisin, menivät kasarmiin, paneusivat makuulleen, mutta uni ei tullut. Viruivat hetkisen, nousivat taas ja kävelivät ulos katsomaan, miltä nyt ilma näytti, miten halla edistyi. Yö kului ja vilu kävi yhä purevammaksi. Se oli jo iskenyt rapakkoihin hienon jääriitteen, märkä maa oli kovettunut kankeaksi ja tönköiksi olivat kylmettyneet viljankin tähkät.
Päivä kävi nousemaan. Itäinen ranta punotti, ja valkasi valkean maan. Kylmä huuru lähti nousemaan maanpinnasta sitä myöten kuin päivän säteet alkoivat siihen paistaa. Mutta silloin se oli juuri kylmimmillään, tuntui siltä kuin pakkanen olisi tahtonut vielä kerran ja vihaisimmasti piirasta, ennenkuin väistyi pois koittavan päivän alta.
— Nyt se on valmis. Tuskin paraimmat rantapellot ovat tänyönä säästyneet jäätymästä.
— Valmista se nyt on. Ja talvi on elettävä edessä.
— Eipähän se ruunu ruoki, elettävähän se on… Jo tästä nyt joutaa makaamaan, kyllä tämän nyt jo tietää…