— Heti, eikä sinun tarvitse siihen enää tulla, kyllä perämiehiä saadaan, jotka tottelevatkin.
Torvinen kyykötti syvälle painautuneena uunin eteen, mättäen sinne halkoja suurella innolla, mutta hänen pienet, likaiset kasvonsa säteilivät vahingoniloa ja saavutettua kostoa. Mutta Pantsu laski verkalleen kädestään, ikäänkuin vieläkin epäillen, valtikkansa, rautaisen ruoripuikon, nousi hitaasti seisomaan ja katseli kysellen ympärilleen.
— Välemmin pois, palkkasi saat iltapäivällä.
Kumaraksi kävi nyt tuo varma, vanttera vartalo, ja leveä, jäykkä leuka näytti vavahtavan. Mutta sanaakaan Pantsu ei puhunut noustessaan laiturille ja astuessaan muutamia askeleita sivulle. Mutta hänen silmiään samensi ja hänen hengityksensä oli lyhyttä, kun hän siitä katseli, miten yksi halkomiehistä, jonka patruuna rannasta otti, asettui hänen paikalleen Vikkelän perään, hänen omalle paikalleen rautaisen ruotelipuikon ääreen, ja miten laiva tämän uuden perämiehen ohjaamana lähti kulkemaan selälle. Se oli kaikki Pantsusta aivan käsittämätöntä; patruunan suuttumuksen hän kyllä ymmärsi, mutta tämä oli sittenkin hänestä mahdotonta. Miten saattoi hänen mahtinsa noin mennä? — Tuo nöyryytys ruhjoi hänet kokonaan. Ja hän vaipui melkein hervotonna laiturin reunalle istumaan, roikotti siinä veltosti jalkojaan ja katseli alas veteen.
Vikkelä viiletti toisen ohjaamana kauas saaristoon. Patruuna istui itse perämiehen vieressä, neuvoen tälle väyliä ja viitoja ja luotoja, ja ajatteli sitä tehdessään tuota vanhan Pantsun ihmeellistä röyhkeyttä ja itsepäisyyttä. Mutta matkan varrella häntä jo rupesi rangaistuksen ankaruus kaduttamaan. Hänen olisi ehkä sittenkin eilen pitänyt lähettää sana suoraan Pantsulle, vaikka oli myöhäinenkin, ukko ei kenties ole uskonut Torvisen käskyä. Koneenkäyttäjän iloa säteilevät kasvot ja liehakoivat liikkeet eivät tehneet häneen hyvää vaikutusta. Ja paluumatkalla, kun Vikkelä iltapuolella taas kulki kotirantaa kohti ja outo perämies myötään kyseli väylää, silloin hän jo oli Pantsuun aivan leppynyt, vaikka hän vielä epäili, sopisiko hänen purkaa äskeinen tuomionsa. Onkohan Pantsu vielä rannassa, hän mietti itsekseen, onkohan hänen rakkautensa Vikkelään ja ammattiinsa vahvempi kuin hänen loukattu itsetuntonsa ja arvonsa? Siinä on kaksi kovaa vetovoimaa, kumpihan noista lienee vankempi? Laiva laski rantaan. Laiturin reunalla istui Pantsu edelleen aamuisessa asennossaan katsellen alas veteen, ei lie mies siitä liikahtanutkaan. Patruuna meni hänen luokseen ja ilmoitti, että hän saa edeskinpäin olla Vikkelän perämiehenä, jos tahtoo.
— No, mitä arvelet Pantsu?
— Niin, enhän minä taitaisi tulla toimeen erossa Vikkelästä.
Ja hän astui kohta takaisin entiseen virkaansa, ja entinen oli hänen arvonsa ja valtansa. Ja vieläkin Pantsu istuu järkähtämättömänä Vikkelän peräsimessä. Saaristoväen keskuudessa on kunnioitus ja pelko häntä kohtaan vähentymättömänä ennallaan, häntä pidetään Vikkeläkäsitteeseen välttämättömästi kuuluvana, korvaamattomana. Jäykkänä hän karjuu määräyksiään, hänen täsmällisyytensä on muuttumaton, matkustajat, Torvisen ja patruunankin hän pitää entiseen tapaan kurissa ja komennossa. Eikä hänen myllyerehdyksestään tai sen seurauksista laivassa koskaan puhuta, ei edes kuiskaamallakaan. Joskus rannassa laivaa odotettaessa siitä vain voi kuulla kerrottavan, mutta silloinkin puolittain arasti ja kunnioittavasti. Siellä kerrotaan, että Pantsussa sen kesän ajan oli ollut huomattavissa jotakin särkynyttä, vanhentunutta, ja hänen äänensä oli kaikunut vähän sortuneelta, kun hän Torvista komenteli. Oli tuntunut siltä kuin ukko olisi kadottanut osan varmuuttaan. Mutta hän sai sen takaisin, ehkä vielä enentyneenäkin, sillä hän laskee nyt vain kunniakseen sen, että hän yhä istuu paikoillaan, vaikka hänet koetettiin kampata pois.
Siellä hänet tapaat, jos milloin satut Vikkelällä kulkemaan. Käy silloin häntä kädestä tervehtimässä, se kädenpuristus tuntuu hyvältä, se on entisellään voimakas ja topakka. Ja Torvinen, koneenkäyttäjä, hän kai häärää siellä myöskin ennallaan koneensa ääressä, eikä heidän välinsä Pantsun kanssa luultavasti ole parantunut. Jos satut kulkemaan sellaisena päivänä, jolloin Torvisella on ryyppyvuoronsa, niin saat mahdollisesti kuulla hänen laskevan pieniä pistosanoja siitä eräästä perjantaista, jolloin Pantsu istui laiturin reunalla ja roikutti jalkojaan. Mutta silloin kuulet varmasti myöskin Pantsun äänen jyrähtävän vastaan:
— Suus kiinni, juoppo! Hoida koneesi ja tottele!