Torvinen totteli hyvin pelokkaan ja onnettoman näköisenä, pidellen loukkaantuneita luitaan ja mukisten vain, että "tappelemaan rupesi, minkä sille mahtaa". Mutta kun Vikkelä oli parin sylen päässä laiturista, silloin hän hyppäsi laidan luo ja huusi kovalla äänellä:
— Hei, miehet, kun patruuna tulee rantaan, niin sanokaa, että kyllä minä kielsin myllylle lähtemästä, mutta Pantsu ei totellut, — tappaa oli!
Nyt hytkähti Pantsunkin sydän, ja hänessä välähti ajatus, että jos tuo heittiö sittenkin puhunee totta, jos olisi patruuna hyvinkin peruuttanut myllymatkan…? Mutta miks'ei hänelle, Pantsulle, olisi mitään siitä ilmoitettu, miksi hänet olisi syrjäytetty — ei koskaan! Vielä Pantsu ehkä olisi sentään asiaa tarkemmin miettinyt, mutta nyt laiva jo oli kulussa, häpeä olisi hänen nyt ollut peräytyä ja totella Torvista, sehän olisi särkenyt hänen arvokkuutensa. Miten tahansa — anna luistaa!
Ja Vikkelä luisti laiturista pois ja viiletti täydellä höyryllä lahdenpohjaan. Sinne katosi niemien taa.
Mutta tunnin kuluttua patruuna tuli vieraineen laivarantaan. Katsellaan, ihmetellään: ei olekaan laivaa, millä huvimatkalle lähteä. Missä hiidessä se on? — Patruuna suuttuu, — se Torvisen tolvana ei tietysti olekaan muistanut hänen käskyään, se naurispää! Vieraat ystävällisesti hiukan ilkkuvat isännälleen, ja tämä suuttuu vielä pahemmaksi. Hän käy halkomiesten puheilla, ja nämä kertovat asian niinkuin se oli… kyllä Torvinen kielsi myllylle lähtemästä, mutta Pantsu vei väkisin…
Vieraita nauratti… onpas siinä mahtava mies, taitaa olla tohvelin alla ei ainoastaan koneenkäyttäjä, vaan myöskin…
Patruuna ei puhunut mitään, mutta hänen kulmansa synkistyivät. Hän oli tainnut tuolle itsepäiselle Pantsulle myöntää vähän liian vapaat ohjakset ja liian suuren vallan, jota mies näin käyttää väärin… hän oli liiaksi ihaillut tuota jäyhää perämiestään. Tämähän on kuulumatonta, kyllä se Pantsu nyt on aikansa mahtavoinut.
Käveltiin maihin, viivyttiin siellä tunti, tultiin taas laivarantaan, odotettiin, istuttiin, katsottiin kelloa — ei kuulu Vikkelää takaisin. Joku vieraista ehdotti jo, että luovuttaisiin koko retkestä, ja isännän kiukku kasvoi. Vihdoin toki rupesi tykytystä kuulumaan lahdenpohjasta päin. Vikkelä läheni sieltä verkalleen hinaten raskasta proomua, jota juuri oli kielletty hakemasta. Vieraat lausuivat ihailunsa sen rauhallisuudesta. Mutta kun laiva vihdoin oli laiturin ääressä, oli patruunakin siinä sen vieressä ja lausui ankarasti:
— Pantsu pois laivasta.
— Mi-minäkö pois?