Torvinen löi kämmenellä polveensa niin että läiskähti. Siihen oli jo laivarantaan keräytynyt jätkiä, jotka rannalta ajoivat halkoja lotjaan, ja nämä olivat pysähtyneet laivamiesten väittelyjä kuuntelemaan. He päästivät iloisen naurun kuullessaan Torvisen mahtavan varmuuden ja ilkkuivat, että "kas niin, koneenkäyttäjä, pidä kerran puolesi!" Tämä kävi jo Pantsun kunnialle, hän ei uskonut koko juttua, ja hänen leveä rintansa rupesi aaltoilemaan. Sylki pärski parran välistä, kun hän nyt karjaisi:
— Sinä valehtelet, etana, suus kiinni ja lämmitä!
Nyt Torvinen painautui lämmittämään, mutta hänen pieni naamansa ilkkui pirullisesti tulen hohteessa; sillä hän huomasi saaneensa Pantsun ärsytetyksi ja tunsi, että nyt se menee mertaan. Ja siitä hän nautti.
Sillä tosiaankin patruuna oli kieltänyt sinä aamuna myllylle lähtemästä. Illalla myöhään oli taloon tullut vieraita, ja siellä oli yht'äkkiä päätetty, että aamulla viedään vieraat laivalla saaristoa katsomaan, — telefoonissa oli ilmoitettu myllylle, että proomu haetaan vasta illalla. Ja kun silloin jo oli iltamyöhä ja pimeä, patruuna ei ollut lähettänyt siitä sanaa Pantsulle laivaan, vaan Torviselle, joka asui lähempänä kylässä. Tätä onnellista sattumaa nyt kostonhaluinen koneenkäyttäjä käytti hyväkseen. Kun laivassa alkoi olla tarpeeksi höyryä, nousi Torvinen laiturille ja rupesi siellä hyvin rauhallisesti kävelemään edestakaisin. Pantsu katsoi sitä hetkisen ja virkkoi ensin rauhallisesti:
— Suoria laivaan sieltä, nyt lähdetään.
— Eipä ole kiirettä, Torvinen vastasi ja asettui tyynesti ulapalle katselemaan.
Halkomiehet päästivät leveän naurun. Veri karahti Pantsun päähän.
— Näytän sulle kiirettä!
Tuiskuna Pantsu hyppäsi laiturille, tapasi toveriaan niskasta ja viskasi hänet kuin rukkasen alas Vikkelään. Irroitti sitten itse köyden, nousi laivaan, sieppasi halon ja ärjäisi Torviselle:
— Asetutko koneen luo, hä…? No niin…, hiljaa taakse… eteenpäin, täysi vauhti…