— Hä? Meidän pitäisi jo olla matkalla myllylle, jos et olisi kuhnaillut.
— Minä en lähde koko myllylle, mene yksin.
— Sepä nähdään.
Pantsun poskijäntereet jo pullistuivat. Mutta Torvinen ei antanut perään, ärsytti vain:
— Nähdään se. Sinä luulet tässä olevasi paras käskijä, mutta olen minä yhtä hyvä isäntä kuin sinäkin, minulle patruuna voi antaa määräyksiä yhtä hyvin kuin sinulle. Ja kun minä sanon, että tänään ei myllylle lähdetä, niin ei lähdetä, tottapahan minä sen tiedän.
— Sinä tiedät!
Pantsu katseli toveriaan epäillen, kiukku kasvoi. Mitähän se meinaa? Mitään perää hän ei voinut uskoa Torvisen puheissa olevan. Eihän ollut koskaan lyöty myllyreissua laimin, tiesihän Pantsu, että siitä oli myllyn kanssa tehty varsinainen sopimus, eikä hänen perin säännöllinen luonteensa voinut käsittää, että tällaisesta sopimuksesta voitaisiin missään tapauksessa tehdä poikkeusta. Ja jos joskus tehtäisiin, niin tietysti siitä hänelle, Pantsulle, ilmoitettaisiin, eikä tuolle hatarapäiselle Torviselle, jolle ei koskaan annettu mitään Vikkelää koskevia määräyksiä. Ei, Pantsu oli varma siitä, että Torvinen vain tapansa mukaan kujeilee, siten koettaen puolustaa myöhästymistään ja vähentää Pantsun mahtia. Se häntä kiukutti, ja siksi hän ärjäisi:
— Sinä et tiedä tässä laivassa muuta kuin totella. Myllylle lähdetään, sanon minä. Lämmitä sinä siis uuni äläkä mukita.
Mutta silloin Torvinen oikaisihe oikein pitkäksi ja tuli kädet puuskassa rehennellen ihan Pantsun nenän alle.
— Vai niin, taidatpa jo olla tämän laivan omistajakin. Taidatpa lähteä myllylle, vaikka itse patruuna kieltää ja käskee minun Vikkelän kanssa tässä odottaa. Mutta sille mahdille minä panen rajan. Nyt minä sanon, että myllylle ei lähdetä, ja sillä hyvä.