Ne katsoivat siinä toisiaan, hauet ja lahnat, raukeilla silmillään, ja näyttivät nyt vasta ymmärtävän toisensa, kun kuolema kaikille saapui. Tulos oli ollut kaikille sama.
Nuotan veto oli loppunut Syvälahdessa, ja taas oli kaikki äänetöntä. Veden pinta kumotti tummana kalvona yön hämärässä valossa; tasoittuneet olivat jo porkkain tyrskyt ja umpeen menneet airojen muodostamat renkaat. Ja kalahaudassa pinnan alla oli yhtä hiljaista, siellä nuotan läpi luistaneet pikkukalat painautuivat yhä lähemmäs pohjamutaa.