— Siksi se viekin minut kotiini. Hiihdän eteläistä jääreunaa kohden, silloin tapaan kiintojään… Suuri kiitos sinulle, Jussi, hyvästä yrityksestäsi, ison vaivan näit minun vuokseni. Mutta palaa sinä takaisin, ennenkuin lautta liian kauas kulkeutuu, — kenties minä olen yhtä pian kotonani kuin sinä.
Mutta Jussi ei tahtonut häntä jättää.
— Sinullahan ei ole venettäkään.
— Ei ole, mutta on sukset.
— Entäpä jos tuuli kääntyy, käännähtää vain vähän idän puolelle.
Lautta vie sinut ohi Somerin, vie Inkerin rannalle tai hiiteen asti
Itämerelle. Taikka se särkyy ulkoluotoihin, katso, myrsky kiihtyy, jää
murskautuu kappaleiksi, — ajattele toki, Antti!
Omituinen kiilto oli nuoren miehen silmässä, kun hän vastasi:
— Olen sitä jo ajatellut. Lautta voi kääntyä, sata muuta vaaraa voi olla tarjolla. Mutta minä haluan nyt päästä kotiin. Katso virtaa avannosta, me huristamme hyvää vauhtia Someria kohden. Minun täytyy vain kiirehtiä lautan etelärannalle, että sieltä heti pääsen maihin hyppäämään, kun lautta kohti laskee. Hyvästi, Jussi, nyt ei joudeta enää miettimään. Kiirehdi sinäkin veneellesi — kiitos vain!
Hän puristi avun tarjoajan kättä ja viiletti jo seuraavassa tuokiossa täyttä vauhtia etelään päin, kohti ääretöntä aavaa tuntematonta, ponnisti vinhemmin kuin äsken ja taakseen katsomatta. Edessä autio, harmaja taivaanranta, niin toivoton ja rajaton, mutta hiihtäjä toivoi sittenkin siitä kohta majakan tornin ja Somerin kunnaiden kuultavan. Hän toivoi kotoisen rannan ehtivän vastaan, ennenkuin tuuli kääntyy, hän toivoi ja ponnisti. —
Yksin seisoi avannon luona Jussi vielä kotvasen ja katseli ääneti poistuvaa. Hän puisteli päätään, mutta ihailua oli samalla hänen katseessaan. Se on uskaliasta matkaa tuo, sattumaksi se on luettava, jos lautta retkellään tapaa juuri tuon pienen selällisen saaren eikä kulje siitä oikealle eikä vasemmalle surmaksi yksinäiselle hiihtäjälle. Pitää siinä olla mieltä miehen rinnassa, mutta kun on uskallusta, ehkä on silloin onneakin…
Mutta hän muisti jo omankin kohtansa, käänsi suksensa pohjoiseen päin ja lähti hiihtämään, pyrkimään veneelleen. Hidasta oli hiihto vastatuuleen, kauan kesti railolle päästä, ja tämä oli jo kasvanut suureksi seläksi, kun Jussi ehti veneelleen. Vielä hitaampaa oli soutaminen vastaiseen jäätyneillä airoilla. Mutta Jussi ajatteli, että tässä on toki mies matkansa määrääjänä, mantereen ranta on edessä, se ei jää oikealle eikä vasemmalle…