Kirkkoherra jatkoi matkaansa sakaristoon. Pian sen jälkeen kutsui yhteensoitto miesjoukonkin herranhuoneeseen. Aseensa jättivät kaikki porstuaan ja vartioina seisoi kellotapulin luukuilla pari miestä, antaen katseidensa valppaasti kierrellä ympäri syksyharmaan aution tienoon, yksinäisten lumihiutaleiden liipotellessa alas painuneelta taivaalta…
Mutta pitkälle ei ollut jumalanpalvelus ehtinyt vielä kehittyä, kun molemmat vartiat hätkähtäen hyökkäsivät luukkujen äärestä, tarttuivat kellojen siimaan ja alkoivat riuhtoa ilman mitään tahtia. Paikalla sammuivat kirkossa virren sävelet, pappi pudotti kirjansa ja kaikki syöksyivät ulos.
Puolen virstan päässä nähtiin tiheän keihäsmetsän lähenevän hiljalleen kirkonmäkeä, häviten välistä viidakon tai metsäsaarelmain suojaan. Miehet tempasivat aseensa porstuasta ja valmistuivat hajaantumaan metsien kätköön.
"Mitä, aiotteko turvautua jäniksen passiin, ennenkuin olette edes selvillä, mitä laatua väkeä tulijat ovat?" huusi Teppoinen pilkallisesti. "Nuohan tulevat Viipurista päin ja saattavat olla meikäläisiä. Vartokaamme siis tässä kirkkotarhassa ja jos he ovat vihollisia, niin tuon kiviaidan suojassa kykenemme hyvin tekemään heille vastarintaa."
Teppoisen levollisuus tarttui miehiinkin ja he jäivät kirkkotarhaan vartomaan tulijoita.
"Ho, hoi, miehet, miksi teillä on aseet käsissänne kuin odottaisitte moskovalaista?" huusi sotamiesten päällikkö kiviaidan taakse päästyään. "Onko niistä kuultu mitään täällä rajan puolella?"
"Ei ole kuultu", vastasi Teppoinen, joka tunsi kysyjän Viipurinlinnan päälliköksi, Antti Niilonpojaksi. "Mutta varuillaanpa saa tällaisina aikoina olla joka hetki."
Uteliaana kerääntyi pelostaan vapautunut kirkkorahvas sotamiesten ympärille ja alkoi vilkkaasti udella kuulumisia. "Emme tiedä niin mitään", puheli herra Antti Niilonpoika, "vaan tulimme tänne vartavasten tietoja saadaksemme. Kuulin, että täällä löytyisi joitakin rohkeita miehiä, jotka osaavat venättä. Sellaisilla olisi nyt tilaisuus päästä kuninkaan palkkoihin, jos heillä on halua ja rohkeutta lähteä vihollismaahan urkkimaan ja ottamaan selkoa heidän puuhistaan. Mutta miehen, joka sellaiseen toimeen ryhtyy, pitää olla rohkean kuin jalopeura, liukkaan kuin ankerias ja päävärkkinsä puolesta terävän kuin partaveitsen. Ja lisäksi pitää hänen, kuten sanottu, osata vihollisen kieltä sekä tuntea kaikki tiet ja sokkelot näillä rajaseuduilla. luuletteko joukostanne löytyvän sellaista urosta?"
"Jos kukaan täällä siihen toimeen pystyy, niin tuossa on mies", sanoi kirkkoherra osottaen Teppoista, joka loi katseensa alas ja näytti hieman vaivautuneelta, kun kaikkien silmät suuntausivat häneen.
"Hm, ainakin mitä ulkopuoleen tulee, on hän mieluiseni", sanoi Antti Niilonpoika. "Mutta osaatko venättä?"