"Melkein yhtä hyvin kuin omaa äidinkieltäni, sillä viisi vuotta olen elänyt Venäjänmaan sydämessä", vastasi Teppoinen.
"Sehän joltakin kuuluu. Mutta kuinka jouduit niin kauan moskovalaisten parissa oleskelemaan?"
"Kun venäläiset viisitoista vuotta sitten palasivat Viipuria piirittämästä, veivät he minut monen muun meikäläisen kanssa vankeuteen kauas Novgorodin taakse", kertoi Teppoinen. "Minä olin silloin viisitoistavuotias nalliainen. Kun olin puolikymmentä vuotta raatanut heidän luonaan ja saavuttanut sillä välin nykyisen mittani, sanoin eräänä päivänä, kun työnjohtaja aikoi ruveta minua kurittamaan, että tämä saa jo riittää, minusta ei tule orjaa tekemälläkään. Ja niinpä löin minä työnjohtajan kuoliaaksi, kolkkasinpa vielä hänen herransakin, rikkaan pajarin sekä joukon orjia, jotka olin saanut kimppuuni, ja lähdin suinpäin karkuun. Monen mutkan ja juonen kautta pääsin viimein tänne kotiseudulleni, jossa siitä pitäin olen elänyt rauhan miehenä. Mutta moskovalaista kohtaan minussa kytee sammumaton viha ja jos luulette minun siihen kykenevän, niin olen valmis kuninkaan palvelukseen."
"Näen ja kuulen, että sinä olet tiedustelijaksemme kuin luotu", vastasi Antti Niilonpoika. "Mutta miten aiot menetellä, voidaksesi kunnialla liikkua vihollismaassa?"
"Olen kulkevinani hevoskaupoilla ja kotoisin sanon olevani Aunuksen puolelta."
"Hyvä, hyvä, ja entä milloin olet valmis lähtemään?"
"Vaikka huomisaamuna."
"Siis päätetty", sanoi Antti Niilonpoika, ojentaen kätensä Tuomas Teppoiselle. "Tästä hetkestä sinä olet kuninkaan palveluksessa ja ensimäisen palkkaeräsi saat nostaa Viipurista heti kun palaat retkeltäsi."
Kun Antti Niilonpoika oli antanut hänelle vielä erinäisiä matkaohjeita, lähti Teppoinen taivaltamaan kotiinsa Valkiamatkan kylän saloille, valmistautuakseen vaaralliselle retkelleen.
"Uljas mies", sanoi Antti Niilonpoika seuraten silmillään hänen kulkuaan. "Hänestä tulee meillä olemaan vielä paljon hyötyä."