"Tämä on nuorin veljeni Kustaa, minun rakas oppilaani entispäiviltä ja senpä vuoksi kielelleni herahtivatkin heti latinalaiset sanat."
"Tunsin heti ulkonäöstä", sanoi de la Gardie ja puristi voimakkaasti Kustaan kättä.
"Niin, entinen oppilaani, sillä minäpä se isämme kuoltua toimin pikku Kustaamme ylimpänä koulumestarina. Mutta nyt pystyisit sinä varmaan vuorostasi opettamaan minua, sillä olethan jo vuosikausia ollut ulkomailla tietoja ammentamassa. Annahan kuulua, missä kaikkialla sinä olet tiedonpuun hedelmiä poiminut?"
"Viimeksi olen opiskellut Tübingenin yliopistossa", vastasi Kustaa, "ja sitä ennen vietin joitakin aikoja Rostockissa ja Jenassa. Mutta sitten päätin tulla jälleen sinun kouluutettavaksesi."
"Aiot siis sotilaaksi. No tervetuloa joukkoomme, kyllä täällä mies tappelemaan opetetaan. Mutta et kai Saksasta ole suoraan tänne tullut?"
"Ei, tulen Suomen kautta. Viikon päivät viivähdin vanhoilla leikkitantereilla Kankaisissa."
"Ah, ne Kankaisten leikkitanteret", keskeytti hänet vanhempi veli heltyneenä. "Oliko vielä ehyenä se leikkilinnoitus siellä puiston ulkosyrjällä? Muistatko kun sinä kerran tuon korkuisena juoksit sinne auttamaan minua venäläisiä vastaan?"
"Muistan kyllä ja entisellään oli linnakin, vaikka hiukan masentuneena. Istuin sen vallilla ja siinä syttyi minuun vahva kaipaus päästä tänne sotakentälle."
"Sinä tulit siis nyt todellisuudessa auttamaan minua moskovalaisia vastaan. Niinpä tervetuloa vielä kerran. Mutta kuinka voivat omaisemme siellä kotona?"
"Veljemme ja sisaremme lähettävät sinulle rakkaimmat tervehdyksensä ja ennen kaikkea tietysti sinun Margareettasi. Kas tässä on häneltä kirje. Hän voi hyvin, samoinkuin pikku Kustaa."