— Teidän huudosta ei päällikköä aseteta, enkä siihen minä pyrikään. Asetun taas mielelläni toisen komennettavaksi ja täytän sellaisena velvollisuuteni, sillä juuri tänään olen entistä selvemmin oppinut, että kurista ja alistumisesta armeijain voitto lopultakin riippuu.
Sen lupauksensa hän täyttikin, kun vähän myöhemmin Lennart Torstenson nimitettiin Ruotsin armeijan ylipäälliköksi. Tämän lahjakkaan kenraalin parhaana apumiehenä hankki Arvid Wittenberg vielä kahdeksan vuotta kestävässä suuressa Saksan sodassa Ruotsin aseille monta kaunista voittoa.
* * * * *
Maailmanmaineen kultaamana, armeijan ihailemana sankarina, palasi Arvid Wittenberg, kolmikymmenvuotisen sodan vihdoinkin päätyttyä, kotimaahansa, asettuen Tukholmaan. Hän oli sotavoittoina, linnoja ja luostareita verottamalla, kerännyt itselleen suuret rikkaudet, joten hänen nyt, rauhan palattua, kelpasi elää upeassa loistossa, — olipa hänellä varoja lainata Ruotsin valtiollekin, kun se kaikista voitoistaan huolimatta kuningattaren tuhlaavaisuuden takia oli alituisessa pulassa. Hänen kullatut vaununsa, joilla hän ajeli, olivat valtakunnan ensimäiset. Ja sellaisia pitoja, jommoisia Arvid Wittenberg nyt Kristiina kuningattaren kruunajaisten johdosta toimeenpani pääkaupungin edustalla sijaitsevassa palatsissaan, ei siellä oltu koskaan ennen nähty, vaikka sodan mukana komeilu ja ylellisyys jo olikin pesiytynyt Ruotsiin. Hänen kustantamiaan räiskyviä ilotulituksia muistettiin vielä toisessakin sukupolvessa. Siellä esitettiin m.m. tulisin ääriviivoin komea satulinna, jonka portit aukenivat isännän ja hänen vierastensa sisään käydä, — ihmettelyn huumaus kulki palatsin edustalla katsovassa väkijoukossa, ja pikkuporvarit kuiskahtivat toisilleen:
— Niin, Arvid herra on Ruotsin mahtavin ja rikkain ylimys.
— Ja sen suurin sotaherra!
Kävipä tämä maineen loistoon noussut soturi näinä rauhan vuosina kaukaisessa syntymämaassaankin, Suomessa, katselemassa siellä olevia suuria tilojaan, jotka hän oli hallitukselta saanut ansioittensa palkinnoksi ja joista hänen tulonsa heruivat. Niitä oli maan kaikissa osissa ja niissä käydessään retkeili hän kuin ruhtinas, anteliaana ja vaativana. Kauan hän ei syrjäisessä syntymämaassaan viipynyt, mutta hiukan sirotti hän kuitenkin maineensa loistetta senkin kansan keskuuteen, joka aina ylpeydellä kehui häntä omaksi pojakseen.
* * * * *
Vuodet kuluivat ja uudet tapahtumat kutsuivat taas Arvid Wittenbergin totisempiin toimiin.
Ruotsissa oli nyt uusi kuningas, Kaarlo X Kustaa, joka ei sotaisessa maineessa tahtonut jättäytyä varjoon Kustaa II Aadolfin rinnalla. Hän valmisteli senvuoksi hallituskautensa alusta asti suurta sotaretkeä Puolaan, masentaakseen tämän maan kuningassuvun, joka Sigismundin jälkeläisenä vielä väliin kurotti kättään Ruotsinkin kruunua kohden, sekä valloittaakseen tältä idästäkin ahdistetulta valtakunnalta maita, ja hänen lähin auttajansa oli kaikissa näissä valmistuksissa Arvid Wittenberg. Tämän kokeneimman kenraalinsa johtoon uskoi kuningas myös sen suurimman hyökkäysarmeijan, jonka piti Pommerista samota rajan yli Puolaan ja sen sydäntä, Warsovaa, kohti.