Voittajana ratsasti Arvid Wittenberg kuninkaansa rinnalla eräänä kevätpäivänä Puolan pääkaupunkiin, joka oli hänelle avannut porttinsa. Kaarlo X Kustaa retkeili sieltä, ottaen suurimman osan armeijaa mukaansa, yhä eteenpäin ahdistamaan väistyvää vihollista, ja Warsovan isännyys sekä sen puolustaminen jätettiin siksi aikaa Wittenbergin huoleksi. Hänelle jäi kuitenkin sitä varten ainoastaan 3,000 miestä, sen arveltiin riittävän.
Ja hyvinhän se aluksi riittikin. Mutta sodan onnessa kääntyi lehti. Puolan kansa oli tällävälin kokoontunut aseisiin, maataan puolustamaan, ja Ruotsin kuninkaan voittoretki keskeytyi. Ennen pitkää parveilivat puolalaisjoukot kaunista pääkaupunkiaan vapauttamaan ja Warsovan pieni puolustusväki joutui sankkojen vihollisjoukkojen saartamaksi. Ensiksi ehti sinne liettuan ruhtinas Sapieha melkoisella miesjoukolla, mutta hänen yrityksensä valloittaa Warsova torjui Wittenberg helposti, odotellessaan Ruotsin perääntyvää pääarmeijaa avukseen.
Ahdistelipa hän, tehden kaupungista pienellä väellään tuimia hyökkäyksiä, vuorostaan piirittävää ruhtinasta, näyttäen hänelle monesti hätää. Eräänäkin aamuna oli ruhtinas leireineen ja esikuntineen vähällä joutua piiritettyjen vangiksi. Sapieha, joka ei yleensäkään liene maljaa karttanut, keventeli usein sotaretken vaivoja pitämällä leirissään jymypitoja, ja erään sellaisen pitoyön jälkeisenä aamuna teki Wittenberg taas suomalaisine ratsumiehineen rajun hyökkäyksen. Leiri nukkui, vastarinnatta karauttivat huovit ihan sen laitaan asti.
— Tuo korkea teltta on ruhtinaan, huusi Wittenberg ratsunsa seljästä, katsellessaan, kuinka hölmistyneet piirittäjät hädissään vasta juoksivat riveihinsä. — Siepatkaa, miehet, se sisältöineen, jos kerkiätte!
— Saammeko ryöstääkin sen, utelivat miehet vanhalta muistiltaan.
— Ryöstäkää ruhtinas, siitä kyllä hyvän palkinnon saatte!
Viime hetkessä herättyään raskaasta viiniunestaan pääsi ruhtinas Sapieha kuitenkin ylisillään pakoon. Mutta selväksi kävi, ettei ainakaan hän jaksanut Wittenbergiltä valloittaa Warsovaa.
Pian keräytyi kuitenkin paljo muuta piiritysväkeä Warsovan ympärille. Puolalaisissa oli isänmaallinen innostus herännyt, heitä olivat ensi voitot rohkaisseet ja heitä nyt suututti, että kourantäysi vihollisia piti heidän komeaa pääkaupunkiaan hallussaan. Se oli valloitettava ja sitä varten saapui Puolan kuningas Johan Kasimir itse Warsovan edustalle armeijoineen, joiden lukumäärä nousi 120,000 mieheen. Wittenbergin puolustusjoukko oli jo sulanut 2,000 asekuntoiseen mieheen, mutta sitä epäsuhdetta säikähtämättä järjesti hän kuitenkin puolustuksen mahdollisimman tehokkaaksi, torjuen valppaasti saartajain jokaisen ryntäyksen.
Lähettiläistensä kautta koetti Puolan kuningas taivuttaa Wittenbergiä mielisuosiolla antautumaan, luvaten piiritetyille kunniakkaat antautumisehdot palkinnoksi heidän osottamastaan urhoudesta, jota jo koko Eurooppa ihaili.
— Kuningas lähetti tervehdyksensä, puhuivat lähettiläät, että kieltäytymisenne pakottaa hänet vastoin tahtoaankin musertamaan teidät.