"Meidän on kyyristyttävä alas ja laukaistava muskettimme", vastasi pikku sotilas.
"Meidän on seisottava kylmäverisesti paikallamme, kunnes vihollinen on ehtinyt kolmenkymmenen askeleen päähän, kyyristyttävä sitten nopeasti alas ja laukaistava muskettimme, herra majuri", oikaisi Pertti ja nykäsi viiksien puutteessa pikku sotilasta korvasta.
Samalla tunsi hän raskaan käden olkapäällään. Hän kääntyi kantapäillään tuimasti ympäri, mutta joutui samassa kovin hämilleen ja temmaten päästään lakin, jossa liehui pari kukonsulkaa, kumarsi hän syvään, samalla kuin vahva puna levisi yli hänen verevien kasvojensa aina hiusrajaan saakka. Hänen edessään seisoi suuri ja luiseva mies, jolla oli tuuheat harmaat viikset, punertava nenä ja jalassa pitkävartiset kannussaappaat sekä kupeella suuri miekka, joka riippui olan yli kulkevassa leveässä sinikeltaisessa kannikkeessa.
"Eversti Burmeister", kulki kuiskeena pitkin poikakomppaniaa, joka silmät renkaina odotti, mitä hän aikoi tehdä heidän päällikölleen.
"Potstausend, oletpa sinä aika majuri!" alkoi hän kovalla, jyrähtelevällä äänellään ja vahvasti saksaksi murtaen. "Kuinka vanha sinä olet ja mikä on nimesi?"
Pertti hengähti syvään ja nähdessään, ettei noiden harmaiden silmien puolelta, jotka tuuheiden kulmakarvain suojasta tuikkivat ystävällisesti ja hyvänsuovasti, uhannut häntä minkäänlainen vaara, antoi hän selvän ja reippaan vastauksen, seisoen suorana kuin tikku ja kantapäät visusti yhdessä. Eversti tarkasteli häntä mielihyvin ja jyrähti:
"Nuori sinun kokoiseksesi. Varmaankin lukiolainen?"
"Kyllä, herra eversti."
"Miksi et ole pyrkinyt sotilaaksi kuten niin monet tovereistasi, kun kerran näytät noin mielistyneeltä sotilashommiin?"
Pertti joutui hämilleen ja antoi katseensa painua everstin suuriin saappaisiin.