— Yhteys Viipurin kanssa on siis katkaistu, totesi sen kuultuaan isä-Olavi, jonka hyväntuulisille kasvoille jo oli asettunut sangen ankara piirre. — Pian ollaan umpiperässä!
Viimein souti Konrad miehineen kesäkuun viimeisenä päivänä viimeisen viljalastin Laatokalta ja ilmoitti, että sinne Vuoksen virran suuhun laskee parastaikaa vihollisten laivoja ja suuria lotjia, joista puretaan miehiä ja tykkejä maihin, — siellä kuhisee miestä kuin pilveä, ja mölinä käy pitkin rannan hiekkaisia särkkiä.
— Kas niin, aamulla ne mölisijät ovat täällä, ennusti linnanherra. — Siispä nyt poltetaan etukylä pois mantereen rannalta, ettei vihollinen siitä saa turvaa, — kirkko vain jätetään polttamatta! —, kerätään kaikki venheet linnan valkamaan, ja vedetään vipusillat pystyyn. Sitten ollaan Herran kukkarossa!
Illan tullen syttyivät tulet kauppakylän taloissa, joista naiset ja lapset jo oli lähetetty pakosalle salosaunoihin, ja komeat juhannuskokot valaisivat pian Käkisalmen suljetulle pienelle varustusväelle valjun kesäyön.
* * * * *
Seuraavina päivinä, heinäkuun ensimäisenä ja toisena, asettuivat jokisuulta saapuneet venäläiset sankoin joukoin Käkisalmen edustalle, ruveten joen pohjoispuolisille rinteille pystyttämään telttojaan. Siellä soivat torvet ja kajahtivat komentohuudot, tykkipattereita ruvettiin kaivamaan kauniisti orastaviin kauravainioihin ja hevosia pantiin liekaan ruislaihoihin. Ja linnan edustaiselle niemekkeelle, sillan päähän, ratsasti rummuttaja julistamaan venäläisten päällikön, Mikael Puskinin, nimessä:
— Heittäkää linna mielisuosiolla, siten säästytte pommituksesta.
Mutta heille huusi Olavi Pentinpoika vastaan uuden linnan pohjoisesta muurinsarvesta:
— Antakaa jyristä vain, ei sitä meidän käkemme säiky!
— Ette siis luovuta linnaa?