— No taistellaan sitten, myönsivät miehet, ja asettuivat rauhallisesti vanhoille vartiopaikoilleen häätämään piirittäjäin yhä yltyviä rynnäkköjä.
* * * * *
Syyskuu läheni loppuaan. Illat olivat jo pimeät, yöt saatiin siis nyt rauhassa levätä aina alkavan päivän taisteluihin. Ja niitä pimeitä öitä osasivat linnan miehet ovelasti käyttää hyväkseen, tehdäkseen piirittäjille kiusaa ja hankkiakseen linnaan muona-apua, josta taas rupesi olemaan tiukka.
Eräänä yönä soutivat siten veljekset Olavi ja Konrad muutamain linnanmiesten kanssa salaa venäläisen leirin alaiseen poukamaan, jonne olivat illalla nähneet jauholotjaa hinattavan — tarkoitus oli katsoa, saisiko siitä varastosta jonkun kuliparin siepatuksi linnalaisia varten. He saivatkin kenenkään huomaamatta katkaistuksi lotjan kiinneköydet, jolloin raskas alus lähti lipumaan virtaan, ja kapusivat alukseen, jonka vartiat, kaksi uneen uupunutta sotilasta, he vangitsivat. Jättäen lotjan vesiajolle soutivat he saaliineen ja vankineen takaisin linnaan, jossa nyt siis taas oli leipää muutamiksi viikoiksi.
Näitä vankeja aamulla tutkiessaan tuli Olavi Pentinpoika huomaamaan, että vihollisarmeijassa uskottiin uuden, suuren lisäjoukon olevan tulossa Käkisalmelle avuksi. Mihin tämä harhausko perustui, siitä ei selkoa saatu, mutta juuri tuon huhun nojalla olivat viholliset viime päivinä niin hurjasti hyökkäilleet linnaa vastaan, saadakseen jos mahdollista sen valloitetuksi ennen apujoukon tuloa.
— Kumpa olisikin apu tulossa, huoahti kapteeni itsekseen, sillä hän oli täysin selvillä siitä, että Käkisalmeen ei ollut nyt pitkiin aikoihin mitään apua odotettavissa. Mutta vangeille hän rohkeasti vakuutti:
— Niin on laita, suuri apujoukko on tulossa Viipurista, se on täällä ehkä jo huomenna. Eikä linnamme antautumisesta voi olla puhettakaan.
Tuota harhajuttua hän kuitenkin itse jäi sitkeästi miettimään. Ja neuvoteltuaan miestensä kanssa hän päätti käyttää hyväkseen vihollisten väärää luuloa.
Seuraavana yönä souti venheitä, suuria ja pieniä, sangen äänekkäässä touhussa edestakaisia pesälinnan ja joen etelärannan väliä, jota venäläiset eivät olleet enää uskaltaneet miehittää, ja linnan porteissa ja portaissa ravattiin, ikäänkuin siellä olisi ollut paljokin väkeä liikkeellä. Siinä touhussa jätettiin etulinnassa vangitut venäläiset vartioimatta, ja aamuyöstä heidät laskettiin kuin vahingossa karkaamaan omiensa leiriin, — kertokoot siellä näkemänsä ja kuulemansa!
Aamulla oli linnassa kuin juhla. Koko sen miehistö, nuo puolitoista sataa miestä, marssivat rumpujen soidessa liehuvin lipuin linnan pihoja ja käytäviä pitkin, marssivat yhä uudelleen molempia linnasaaria yhdistävän sillan paukkuvia palkkeja pitkin, tekivät temppujaan muurinharjallakin, varsinkin siltaportin kohdalla, josta tämä riemusaatto hyvästi näkyi vihollisleiriin. Sotaväkeä näytti nyt siten Käkisalmen linnassa todellakin olevan tavattoman runsaasti. Samoihin aikoihin pani Olavi Pentinpoika kaikki linnansa tykit paukkumaan vihollisten leiriä kohti, — ruutia ei tosiaankaan sinä päivänä säästetty. Tätä peliä pidettiin yhtämittaa iltaan asti.