Ensimäinen suomalainen aatelismies. Sotaisa kirkkoruhtinas. Ovela kuin kettu. Loistavien voittojen sankari. Rautamarski. Petetty kansanjohtaja. Iloinen kuoleman porteillakin. Talonpoikainen ratsumestari. Jalo veljespari. Nuori lippujunkkari. Mustan rykmentin sankarit.
ALKULAUSE.
Nykyään, jolloin koko sivistysmaailma elää Mars-jumalan merkeissä, on syytä palauttaa muistoomme niitä omia urhojamme, jotka kuluneina aikoina ovat vertaan vuodattaneet synnyinmaansa puolesta, piirtäen miekankärjellä nimensä sen historian lehdille. Tasapuolisesti historian kulkua tarkastaessamme on meidän myöntäminen, että sodilla ja miekkamiehilläkin, erittäinkin silloin, kun kalpaan on tartuttu isänmaan puolustamiseksi, on kansojen ja valtioiden kehityksessä enemmän kuin yksistään kielteinen merkitys, kuten nykyaikana ollaan taipuvaiset väittämään. Joka tapauksessa ovat sodatkin — katsoaksemme asiaa yksinomaan persoonallisuuden kannalta — kansojen keskuudessa nostaneet näkyville merkitseviä persoonallisuuksia, joihin meillä on syy tutustua jo yksin kasvattavassakin mielessä. Sillä ovathan tällaiset ahdingon ja tuskan ajat kansain elämässä tilanteita, jotka, jos kohta ne paljon pahaakin saavat aikaan, jännittävät äärimmilleen kansojen ja varsinkin johtoasemaan joutuneiden yksilöiden kykyjä sekä siten, niin sanoaksemme, korkeapaineen alla, lyhyessä ajassa kypsyttävät itsesäilytyksen kannalta lujia ja keinokkaita henkilöllisyyksiä sekä rohkeita ja päättäviä luonteita.
Niin köyhäksi kuin maatamme ja historiaamme tavallisesti sanotaankin, niin ainakaan se ei sitä ole sodan telmeistä. Niitä on maamme ja kahden vieraan rodun väliin puristunut pieni kansamme saanut kestää enemmän kuin moni isompikin kansa. Ja kun esi-isämme ovat useimmista sodistaan saaneet suoriutua omin voimin, vieläpä oloissa, jolloin maan raavain miehistö on ollut vierailla sotatanterilla, niin ovat kansamme muinaiset taistelut olleet juuri erikoisesti omiaan luomaan monikeinoisia ja sitkeitä sotaurhoja. Tällaisissa olosuhteissa on meillä eri aikoina kehittynyt sangen huomattavia talonpoikaisia kansanjohtajia, kuten Wesaiset, Räsäset, Roivaat, Luukkoset ja Tiaiset. Mutta eipä sotahistoriastamme puutu laajempaakin mainetta saavuttaneita sekä suurempia loistotekoja suorittaneita sotasankareita, kuten esim. useat Horn-suvun jäsenet sekä moniaat Kolmikymmenvuotisen sodan urhot.
Sotaurhoistamme, ja varsinkin etäisempään menneisyyteen kuuluvista, mainitsevat aikakirjat useinkin vain ohimennen. He vilahtavat hetkeksi näkyviin ja jälleen katoavat. Näistä miehistä olemme koettaneet luoda vähän ehyemmät, selvemmät kuvat, poimia esille, mitä heistä historia tietää, sekä näiden tosiasiain valossa ja niitä vapaassa kaunokirjallisessa kertomuksessa mahdollisimman tarkoin noudattaen, esittää kuvattavain luonteet ja elävöittää heidän toimintansa. Toiset soturit tunnetaan jo historiastamme vähän tarkemmin; heidätkin olemme eri kuvauksissa koettaneet tuoda tuttavallisempina lähemmäs lukijaa.
Menneiden aikojen suomalaisia sotureita kuvattaviksi valitessamme olemme pitäneet silmällä, että kaikki ovat synnynnäisiä suomalaisia, josta syystä tästä teoksesta onkin jäänyt syrjään eräitä kotimaamme historiasta kylläkin tunnettuja merkkimiehiä, kuten esim. Knuutti Posse ja Pontus Delagardie, koska nämä eivät ole olleet oman maamme lapsia. Eri aikakausien kotimaisista soturinimistä taas olemme valinneet edustavimmat, samalla pyrkien esittämään pikapiirteisen kuvan heidän ympäristöstäänkin sekä sen ajan hengestä, jossa he ovat toimineet.
Olemme ryhtyneet tähän työhön siinä toivossa, että tämä jalojen esi-isiemme urhosarja taas uudelleen kumpujensa yöstä astuneena kehottaisi jälkeläisiänsä samaan uhraavaisuuteen isänmaan puolesta kuin mihin he aikoinaan olivat vereen ja henkeen saakka valmiit, — toivossa, että tämä näin syntyvä vaatimaton "sankarien muisto" opettaen ja kasvattaen kansalaisiamme ja nuorisoamme miellyttäisi.
Helsingissä, elokuulla 1915.
Santeri Ivalo. Kyösti Wilkuna.