MATTI KURKI.
Pirkkalaiset olivat suuren saaliin kera palanneet Lapin retkeltä, viettääkseen joulujuhlaa omaistensa luona. He olivat nyt aluksi pysähtyneet kotiintulomaljoja juomaan päällikkönsä, Matti Pirkkalaisen luo Laukon taloon.
Parikymmentä miestä istui heitä suuren honkapöydän ympärillä, jonka yläpäähän Matti itse oli asettunut. He olivat kaikki parrakkaita ja vereviä miehiä ja kun he olivat vasta ottaneet tulokylvyn, hohtivat heidän kasvonsa sitäkin nuorteammilta. Puettuina oravannahoilla reunustettuihin kallisarvoisiin nuttuihin, joita monet hopeasoljet koristivat, näyttivät nämä soturikauppiaat kaulaketjuineen mahtavilta ylimyksiltä. Ja mahtaviapa he olivatkin, sillä heillä oli miltei rajaton valta laajan Perä-Pohjan yli, jonka rikkaudet virtasivat heidän kassakirstuihinsa.
Avaran isäntätuvan seinähirret, jotka aikoinaan oli kuletettu Pyynikin hongistosta, hohtelivat punaisenruskeina pihkaisten sainioiden valossa, joita oli pistetty seinärenkaisiin ympäri huonetta. Liedellä, joka oli rakennettu keskelle tupaa, kiehui hirvenlihaa vaskikattiloissa ja vartaissa kärisi suuria kinkkuja vierasten ilta-ateriaksi. Lieden ja sainioiden savun nieli ahnaasti avara lakeinen, joka oli näkymättömissä pyörteilevän savupilven takana.
Isäntätupia oli Laukossa kolme. Ensimäisen oli rakentanut Matin isoisä ja sen jälkeen olivat hänen poikansa ja pojanpoikansa kumpikin valtaan päästyään rakentaneet itselleen uuden isäntätuvan. Tuon isoisän isä oli ollut mahtava mies, joka oli kuninkaana hallinnut koko Satakunnan maata aina Länkipohjaan saakka idässä. Siihen aikaan olivat vielä kaikki näillä main olleet pakanoita. Hänen kolme poikaansa olivat päättäneet jakaa laajan perintönsä siten, että laskisivat Länkipohjasta kolme lastua laineille ja missä kunkin lastu pysähtyisi, siihen asettuisi hän asumaan, saaden omakseen ympärillä olevan maan aina puolitaipaleeseen saakka toisten veljien asuntoja kohti. Siten olivat he tehneet ja vanhimman veljen lastu oli pysähtynyt Liuksialan, keskimmäisen taas Laukon kohdalle, mutta nuorimman veljen lastu oli kulkeutunut pitkin Kokemäenjokea aina Teljän kauppalan alapuolelle, jossa se vasta oli rannalle pysähtynyt. Niin oli Matin isoisä perustanut Laukon talon, mutta vanhin veli oli hallinnut kuninkaana Liuksialassa. Nyt oli kuitenkin suvun mahtavuus siirtynyt Laukkoon, sillä Matti, pirkkalaisten päämies, oli mahtavin mies koko laajassa Satakunnassa ja hänen nimensä tunnettiin niin Maunu-kuninkaan hovissa Tukholmassa kuin Lapin tuntureillakin.
"Minä juon terveydeksenne ja onnellisesti päättyneen retkemme muistoksi", sanoi päällikkö ja kohotti huulilleen valtavan juomasarven.
Se lähti kiertämään mies mieheltä ja jokainen lausui sarvea kohottaessaan vastatervehdyksen isännälle. Tämän jälkeen joivat he Pyhän Nikolauksen maljan. Se oli heidän erikoinen suojeluspyhimyksensä, joka taas tälläkin kertaa oli varjellut heitä kaikilta Lapin vaaroilta, niin että syysretki oli päättynyt onnellisesti ja ilman mieshukkaa.
Malja maljalta notkistuivat miesten kielenkannat ja keskustelu kävi vilkkaammaksi ja äänekkäämmäksi. Yksi kertoi seikkailustaan lappalaiskaunottaren kanssa, toinen taas, kuinka hän lumeen piiloutuen oli saanut selville siitä yli ajavien lappalaisruhtinasten lukumäärän sekä sitten toista tietä rientäen ehättänyt heidän eteensä ja eräässä jokiuoman käänteessä vanginnut heidät yksitellen. Niin ja niin suuret lunnaat oli hän saanut heiltä kiristetyiksi.
Kun oli vielä keskusteltu turkisten hinnoista ja oliko edullisempaa myydä ne Turussa talvehtiville kauppakesteille vai viedä itse Woionmaahan tai aina Lyypekkiin saakka, kysyi eräs miehistä:
"Mutta onkos nyt lähtemistä kevätretkelle Lappiin, kun täällä tuntuu olevan liikkeellä huhuja, että novgorodilaiset talven päälle tulevat tänne sotaretkelle?"