"Ei sanaakaan tai!" sanoi Fleming ja ojensi väkipyssyn junkkarin rintaa kohti.
Hänen viittauksestaan tähtäsi neljä laivamiestä teräsjousensa venemiehiä kohti, minkä vuoksi he kursailematta tottelivat käskyä astua ylös laivankannelle.
"Kiinnittäkää vene laivan perään ja ruorimies, käännä ylös tuuleen, lähdemme takaisin saaristoon!" komensi herra Eerik. "Ja teille lie viisainta, että laskeutte suojaan kannen alle", jatkoi hän junkkariin ja hänen miehiinsä kääntyen. Herra Tuomas oli istunut köysikerällä kasvot voimattomasta raivosta vääntyneinä. Kansiluukkua lähestyessään äsähti hän käheällä äänellä:
"En ikinä ole joutunut tekemisiin suurempien lurjusten kanssa kuin te suomalaiset!"
Laiva oli tällä välin kääntynyt ja lähti pullistuvin purjein kiitämään saman salmen suulle, josta se oli tullutkin. Herra Eerik seisoi perässä näkyvällä paikalla ja viittoi molemmilla käsillään tanskalaista laivastoa kohti. Hetken kuluttua huomasi hän siellä tiukennettavan purjeita, minkä jälkeen koko laivasto lähti hänen aluksensa perään.
"Jopas tarttui koukkuuni!" huusi hän haltioissaan miehilleen. "Nyt ei muuta kuin saada saalis kunnialla maalle vedetyksi." — — —
Aurinko alkoi painua mailleen ja taistelu oli päättynyt. Kun Tuomas-junkkarin laivat olivat Flemingin alusta uskollisesti seuraten purjehtineet juuri ulos eräästä kapeasta salmesta, hyökkäsi yhtäkkiä suomalais-ruotsalainen laivasto kummaltakin sivulta sen kimppuun. Päällikkönsä menettänyt laivasto joutui siinä tuokiossa epäjärjestykseen ja lyhyen taistelun jälkeen vallattiin useimmat junkkarin laivoista. Ainoastaan yksi vahvasti varustettu vartiolaiva, nimeltä "Suomen prinssi", teki hurjaa vastarintaa. Kerta kerran jälkeen karkotti se sivuihinsa iskeytyneet ruotsalaiset laivat. Koko loppuosan päivää kesti taistelu sen ympärillä ja lopuksi ei hyökkääjillä ollut muuta neuvoa kuin ruveta ampumaan sitä tulinuolilla. Se olikin saatu syttymään ja roihusi nyt yltäpäältä tulessa. Mutta yhä kuului sen savuun peittyvältä kannelta taisteluhuutoja, samalla kuin liekkien keskeltä sinkoili kuulia ja nuolia lähenevien ruotsalaisalusten kannelle.
Lähellä olevan Tyrmelsön rannalla seisoi joukko miehiä, jotka katsoivat rannasta juuri poistuvan veneen jälkeen. Veneen keskellä istuva, kookas, töyhtöpäähineinen mies oli nuori valtionhoitaja, Kustaa Eerikinpoika Vaasa. Hän oli mainitun saaren rannalla pannut äsken toimeen nopean oikeudenistunnon, jossa Tuomas-junkkari oli harjottamansa väkivallan ja julmuuden palkaksi tuomittu hirteen. Tuomio oli pantava heti täytäntöön ja herra Eerik oli jäänyt valvomaan sitä puolta asiasta.
Kun valtionhoitajan pursi oli loitontunut rannasta, kääntyi herra Eerik käsistään sidotun Tuomas-junkkarin puoleen ja lausui:
"Aika rientää, oletteko valmis ottamaan vastaan palkan töistänne vai haluatteko vielä puhutella jotakin hengellistä isää?"