Omin käsin ei hän kuitenkaan kajonnut edessään seisovaan mieheen, vaan äyhkäsi sotamiehille:
"Viekää alas se lurjus ja suomikaa aluksi, niin että häneltä sisu pehmenee."
Mutta sisempiin huoneisiin johtavasta ovesta oli tällä välin marskin selän taakse ilmestynyt Ebba-rouva. Hän antoi kädellään merkin sotamiehille, jotka epäröiden jäivät ovensuuhun, sekä kääntyi sitten tulistuneen miehensä puoleen. He alkoivat keskustella ruotsinkielellä. Lopuksi marski, jonka ääni sananvaihdon kestäessä oli hieman lauhtunut, sanoi sotamiehille:
"Viekää se suoraapäätä hiidenkirnuun."
Kursailematta tarttuivat he nyt talonpoikaa toinen toisesta käsipuolesta ja taluttivat ulos.
"Hittoko sen naispuolen siihen lähettikin", pahoili toinen sotamiehistä, "minulla kun jo kämmenet syyhyivät päästä tätä munsööriä roikuttamaan."
"Hauskapa häntä on hiidenkirnuunkin hilata", lohdutti toinen.
He taluttivat vankinsa linnankirkkoon. Toinen kumartui lattiaan ja väänsi saranoilla kääntyvän pienen luukun auki. Musta syvyys ammotti sieltä vastaan.
"Siellä sinä, munsööri Ilkka, saat mainion kortteerin", ivaili toinen sotamiehistä, pujotellen köyttä vangin kainaloiden alle. "Eikä sinun tarvitse siellä yksinäsi olla, sillä siellä on riittämiin asti pääkalloja, rottia ja sammakoita."
"Ja kun olet tarpeeksi siellä kypsynyt", lisäsi toinen, "niin kohtaa sinua virkaylennys."