Ruotsi sai, paitsi Tuomas Rajalinin henkilökohtaisen panoksen sotalaivaston hyväksi myös hänen perintönään Suomesta kokonaisen voimakkaan merisuvun, jonka jälkeläisiä vieläkin elää paroneina Ruotsissa. Monella tavoin ja moninaisten korkojen kanssa Suomi on siis aikojen kuluessa maksanut Ruotsille velan länsimaisesta sivistyksestään ja oikeusjärjestyksestään.
Eräs Tuomas Rajalinin aikainen upseeri on hänestä lausunut seuraavan koruttoman arvostelun: "Hän oli peloton mies ja ammatissaan meidän merimiehistämme taitavin ja perehtynein siihen aikaan."
Tuomas Rajalin oli kuin pienoiskuva kansastaan: ei mitään häikäiseviä loistotekoja, mutta koko elämä uupumattoman tarmon kannattamaa jäyhää pyrkimystä eteen- ja ylöspäin. Vaikkakin hän oli varjossa elänyt ja vaatimatonta sukuperää, hänen miehekäs kuntonsa oli kuitenkin sitä lajia, jota ajanoloon on mahdoton huomiotta sivuuttaa. Ja niinpä hän, itse koskaan esille pyrkimättä, päätti päivänsä yhteiskunnan huipulla. Kunpa tulevaisten aikojen historia voisi merkitä lehdilleen samanlaisia piirtoja koko siitä kansasta, jonka poikia merisankari Tuomas von Rajalin oli.
Kyösti Wilkuna
KANSAN VALITSEMIA SOTAPÄÄLLIKÖITÄ
MIKKO SALLINEN, LAURI ROIVAS, TAPANI RÄTY
Häikäilemätön ja röyhkeä hattupuolue oli kuin olikin saanut valtiopäivillä ajetuksi tahtonsa läpi huolimatta järkeväin ja maltillisten ainesten vastustuksesta. Niin joutui Suomi taas uuden kerran sodan jalkoihin, kun elämä isonvihan kauhujen ja kärsimysten jälkeen oli parahiksi uudelle oraalle päässyt. Syyskesällä 1741 alkoivat sotatoimet ja loppumattomien venäläisjoukkojen nähtiin marssivan Viipurin ohi, kullakin sotilaalla oli selässään lähes itsensä kokoinen limppu. Lappeenrannassa tapahtui ensimmäinen huomattavampi yhteenotto, jossa suomalais-ruotsalainen sotajoukko joutui perinpohjin häviölle. Sen jälkeen asiat kehittyivät askel askelelta yhä kurjempaan ja häpeällisempään suuntaan. Koko sota oli osoituksena siitä, kuinka Ruotsin sotilaallinen selkäranka oli Pultavan taistelussa auttamattomasti ja ainiaaksi murtunut ja kuinka Suomea tuohon maahan liittäneet siteet olivat arveluttavasti lahonneet.
Miltei ainoana valokohtana tämän häpeällisen ja mieltä masentavan sodan historiassa on se into ja urheus, millä Pohjois-Karjalan talonpojat vuoden 1742 kuluessa itse valitsemiensa päällikköjen johdolla puhdistivat maakuntansa vihollisista.
* * * * *
Savupirtin ikkunaluukku oli työnnetty puoleksi auki, päivä pistihe siitä sisään ja valaisi yhdestä hongasta veistetyn pöydän, jonka ääressä kaksi miestä istui aterioimassa. Pöydän toisessa päässä leipoi rotevatekoinen, nuorenpuoleinen nainen piirakoita ja orteen ripustetussa pärekopassa, jonka nainen jauhoisilla käsillään tavan takaa tyrkkäsi heiluvaan liikkeeseen, äänteli pienokainen. Kahden varttuneemman lapsen äänet kaikuivat pihalta, jossa he touhusivat kelkan kanssa.