Läheskään kaikki heistä eivät olleet ehtineet sillalle sen romahtaessa. Mutta heitä uhkasi toisenlainen tuho. Kohta yhteislaukauksen ammuttuaan Roivaksen miehet olivat tarttuneet kirveisiin ja keihäisiin rynnäten kuin hornanhenget rannalla seisovien vihollisten niskaan. Harvat heistä yrittivät vastarintaa ja sitä yrittäneet surmattiin siinä tuokiossa. Useimmat heittäytyivät taakkansa ja aseensa maahan viskattuaan virtaan.
Hevosista oli osa kuormineen jäänyt rannalle. Kun Roivaksen miehet hajaantuivat pitkin rantaa pelastaakseen joesta siellä uiskentelevia tavaroita ja estääkseen vielä pinnalla näkyviä vihollisia pääsemästä maalle, pamahti toisella rannalla muutamia laukauksia. Yksi kuulista vingahti ihan Roivaksen korvan ohitse.
— Roivas, Roivas, a tuuhan sie tänne, niin suoles puuhun vyyhteämme! kuului sieltä huuto.
Musta-Timo seisoi siellä kymmenkunnan toverinsa kanssa. Olivatko he ehtineet yli ennen sillan romahtamista vai kuinka he olivat sinne päässeet? Häijyjä uhkauksia huudellen he auttelivat virrasta maalle niitä tovereitaan, jotka olivat jaksaneet uida rannan ulottuville. Mutta kun Roivaksen miehet alkoivat kiireesti ladata pyssyjään, he loittonivat nopeasti metsän suojaan, josta Musta-Timo huuteli vielä pilkallisia huomautuksia Roivakselle.
— Sen hirtehisen ei pidä rajan yli pääsemän! sanoi Roivas hammasta purren. — Kuka lähtee kanssani takaa-ajoon?
Siihen olivat kaikki valmiita. Roivas valitsi viisi rivakinta miestä, määräten loput jatkamaan tavarain pelastamista.
Sillan hirsistä he kyhäsivät häthätää lautan, sauvoivat yli ja lähtivät painaltamaan rosvojen jälkeen. Tuli pimeä ja heidän oli mahdoton nähdä pitemmälle eteensä. Ei kuulunut myöskään pakenevain ääniä. Läpi yön he painelivat kuitenkin eteenpäin ja saapuivat aamulla rajalle asettuen siinä vartomaan vihollisiaan, joiden he otaksuivat viettäneen yötä jossakin metsän kätkössä nuotion äärellä. Mutta heitä ei kuulunut koko päivänä ja tyhjin toimin he palasivat Eimisjärvelle. Siellä he saivat vihiä, että Musta-Timo miehineen olisikin kääntynyt Ilomantsin suunnalle. Roivas lähti heti sinne.
Illansuussa he saapuivat Maukkulan kylään, jonka autiot talot olivat poltolta säästyneet. He kohtasivat vanhan muorin, joka itku kurkussa alkoi purkaa heille haikeita valituksia rosvojen tihutöistä. Aamulla heitä oli tullut toistakymmentä kylään ryöstelemään ja kaikenlaista kiusaa tekemään. Muorilta olivat vieneet ainoan lehmän ja luvanneet syödä sen iltamurkinoikseen. Johtaja oli ollut iso, mustaverinen mies.
— Etpäs näe huomisaamua! urahti Roivas tapparansa vartta kouristaen.
Muori saattoi neuvoa ainoastaan suunnan, mihin rosvot olivat lähteneet. Hetkeäkään hukkaamatta Roivas alkoi miehineen seurailla heidän jälkiään.