Se oli puolustustehtävä, mutta Malmin luonteelle ominaista oli, että hän kohta siirtyi puolustuksesta hyökkäykseen. Ja samoin oli hänelle ominaista, että hän täälläkin innostutti talonpoikaisen rahvaan, joka jo aikaisemmin oli noussut aseisiin, mukaansa vihollista maasta häätämään. Jo pelkkä huhu, että Malmin kapteeni oli tulossa avuksi, sai sadat aikaisemmin epäröivät talonpojat tarttumaan aseisiinsa. Ja vaikka tämä harjaantumaton väki taas täälläkin sotki hänen suunnitelmiaan, oli sen luottamuksellinen mukanaolo kumminkin hänen menestykselleen ratkaiseva.
— Olipa harmi että talonpojat malttamattomuudellaan säikyttivät viholliset perääntymään, ennen kuin me ehdimme panna ne kierrokseen, valitti aina urhea ja seikkailuvalmis luutnantti Bonsin eräänä aamuna Pielisen joensuulla Malmille, kun he jääkäreineen ehtivät venäläisen kenraali Aleksejevin leirille, jonka tämä edellisenä päivänä, juuri ennen Malmin saapumista, oli kiireessä tyhjentänyt lähtien paljon suuremmalla joukollaan pakosalle Tohmajärvelle päin. Talonpojat olivat ruvenneet liian aikaisin ampumaan ja Aleksejev oli luullut Malmin jo saapuneen.
— Olihan se harmi, myönsi kapteeni. — Hänen reipas suunnitelmansa oli ollut saartaa viholliset ja sulkea ne loukkuun siihen joensuulle. Mutta hän ei tahtonut liiaksi moittia talonpoikia ja suunnitteli jo mielessään tapahtuneen erehdyksen muuttamista menestyksekkääksi tempaukseksi. — Mitähän, jos ajamme viholliset rajan toiselle puolelle ja siirrämme sodan sinne, — miksi meidän koko ajan pitäisi omassa maassamme tapella!
— Tehtävämme oli puolustusluontoinen ja osastomme on pieni, vastasi Bonsin epäillen esimiehensä lennokkaan ajatuksen onnistumista.
— Mutta talonpoikien avulla joukkomme kasvaa ja he ovat taistelutuulella. Vihollinen taas on hätäännyksissään ja pakenee — annetaan vauhtia!
— Annetaan vain, hitto soi! innostui nyt luutnanttikin asiaan. — Olisipa se kunniakasta, jos päästäisiin rajan taakse, näytettäisiin pääarmeijallekin hyvää esimerkkiä.
— Ja autettaisiin sitä. Takaan, että viholliselle tulee kiire Savosta, jos me vain ryntäämme Etelä-Karjalaan!
— Mutta silloin saamme kyllä pitää kiirettä — vihollinen kokoaa voimiaan. Miehet marssimaan, jääkärit ja talonpojat!
— Juuri niin, levätään sitten voittajina tai haudassa!
Malmin päätös synnytti mahtavan innostuksen hänen pienessä joukossaan, joka nyt yhdessä talonpoikien kanssa lähti rientomarssissa vihollisen jälkeen. Yhteenlaskettuina heitä oli noin 600 miestä, talonpojilla oli sadan vuoden ikäisiä kiväärejä ja karhupyssyjä olallaan ja ainoastaan kaksi tykkiä heillä oli mukanaan. Aleksejevilla sitä vastoin oli puoliväliin toista tuhatta miestä komennossaan, oli ratsuväkeä, oli runsaasti tykistöä, mutta hän tunsi sittenkin maan horjuvan jalkainsa alla Malmin talonpoikaispartioiden parveillessa hänen ympärillään. Hän ei tiennyt paljonko niitä oli, mistä ne tulivat ja milloin ne hyökkäsivät, ymmärsi vain, että näillä Malmin pojilla on puhti pohkeissa ja piru mielessä. Siksi hän perääntyi. Ensin Tohmajärvelle, jossa hän kokosi vartiostot ympärilleen, ja sitten yhtä painoa Pälkjärvelle, — Malmin sissit ja jääkärit koko ajan kintereillään.