Siellä — lähellä Venäjän silloista rajaa — hän pysähtyi hetkeksi huokaisemaan ja siellä syntyi elokuun 9. p:nä 1808 taistelu. Malm hyökkäsi näet empimättä ja viipymättä, vaikka tiesikin joukkonsa vihollista paljon heikommaksi; hän luotti vihollisen säikähdykseen ja ystäväinsä talonpoikien hurjaan sisuun ja järjesti ovelasti miehensä kahta tietä ryntäämään ajaen heti aluksi muutaman vihollisosaston suohon.
Pälkjärven kirkon seutuvilla kehittyi ja keskittyi taistelu kuumimmaksi; sitä kesti runsaasti kuusi tuntia. Mutta Malm ei hetkeksikään laskenut miestensä hyökkäysintoa laimenemaan eikä siis päästänyt joukkonsa pienemmyyttä näkyviin. Hän seisoi tyynenä, teräväsilmäisenä ja valppaana keskellä kuulasadetta ja johti taitavasti eri osastojaan yhä eteenpäin, niitä iloisesti kannustaen. Ja saman lujan uskon hän valoi apulaisiinsakin.
— Vihollinen on saatava omalle puolelleen rajaa, hän huudahti Bonsinille, joka miehineen ryntäsi hikipäin pistin ojossa kirkonmäkeä puhdistamaan.
— Ja se saadaan, vastasi luutnantti varmasti.
Ja se saatiin. Menetettyään kolmatta sataa miestä ja ison osan kuormastoaan Aleksejev vetäytyi sekasortoisine joukkoineen kirkolta ja pakeni suoraa päätä rajan yli.
— Nyt on Suomi tältä kulmalta vihollisista puhdas, virkkoi Malm riemuaan salaamatta luutnantilleen, kun he taistelun jälkeen hetkisen huokasivat ja katselivat, miten päivän sankareina tapelleet talonpojat rupesivat heti hilpeinä keittämään venäjänjauhosta iltapuuroaan. — Tekisipä armeijamme maan muissa osissakin saman tempun!
— Niin, ottakoon Klingspor nyt oppia sinusta, vastasi luutnantti. — Mutta emme kai jää tähän?
— Emmehän toki! Pitäähän meidän kerrankin hyökätä vihollisen alueelle ja antaa Aleksejeville sielläkin kyytiä.
— Lähdetäänkö heti?
— Ota osastosi, pistäkää pian illallinen poskeenne ja rynnätkää tuota pikaa. Tuolla puolen rajan me aamulla tapaamme!