Tämä liike onnistuikin hyvin — nuo siipirikot laivat olivat loitonneet liian kauas selälle eivätkä päässeet sieltä pahasti hätyyttämään pakenevia. Longström miehineen jatkoi metsänrinnassa taistelua. Mutta kun hän sitten yhtäkkiä jätti tykkinsä ja juoksi tuolle viimeiselle veneelle paetakseen hänkin saaresta miestensä kanssa, se olikin poissa. Oliko senkin vienyt oma väki hätäännyksissään vaiko rantaa kiertänyt venäläinen, siitä ei saatu koskaan selvää. Pieni suomalaisparvi oli ehdottomasti saarroksissa — ei auttanut muu kuin antautua.
Näin Longström joutui venäläisten vangiksi. Katkeraahan se oli, mutta hymyillen hilpeä mies koetti mukautua kohtaloonsa, tarjosi vangitsijoilleen tupakkaa ja heittäytyi juttusille heidän kanssaan. Ja henkensä hän pelasti.
* * * * *
Pietariin korjattavaksi vietävässä rikkiammutussa kaleerissa kapteeni Longström kuljetettiin vankeuteen. Hänet suljettiin siellä kylmään, kosteaan ja ahtaaseen tyrmään, jossa oli paljon muitakin sotavankeja. Heidän joukossaan Pietari tapasi entisen esimiehensä ja partiotoverinsa Taneli Luukkosen, joka toista vuotta sitten oli joutunut Viipurin tienoilla satimeen.
Mutta surkeassa tilassa oli nyt tuo ennen niin topakka ja toimekas Taneli, kuuluisin ja pelottavin kaikista suomalaisista sissipäälliköistä. Tauti oli hänet tyrmässä tavannut ja taittanut, nälkä ja syöpäläiset olivat tehneet raunion verevästä miehestä, hänestä ei ollut enää muuta jäljellä kuin heikosti lepattava elämänliekki. Luukkonen kertoi hänelle pahnapahasilla maattaessa seikkailuistaan ja huonosta onnestaan, mutta yhteen neuvoon hän aina terästi kaikki kuiskivat puheensa:
— Koeta paeta hinnalla millä hyvänsä, muuten varmasti menehdyt!
— En siekailekaan, jos vain on vähänkin mahdollisuutta.
— Vaikkei näyttäisi olevankaan, tiukkasi Taneli käheänä. — Vaikka olisi kuinka toivotonta tahansa, yritä — anna mieluummin henkesi mennä. Sillä tämä on pahempaa kuin helvetti.
Kyllähän Pietari sen itsekin älysi ja hän päätti noudattaa riutuneen ystävänsä neuvoa. Mutta mihinpä pakenet umpinaisesta tyrmästä?
Sen verran Longström sai kuitenkin vartijoiltaan selville, että hänen asiaansa tutkittiin… ei oltu selvillä siitä, oliko hän toiminut sissipäällikkönä, jolloin hänellä oli Luukkosen kohtalo varmasti edessään, vaiko vakinaisen armeijan upseerina, jolloin hän voisi päästä Sisä-Venäjälle. Pietari teetätti silloin tyrmässä eräällä kielitaitoisella kohtalotoverillaan anomuksen, jossa hän koetti todistaa jälkimmäisen oikeaksi — vaikkei hän todellisuudessa ollut siitä itsekään aivan varma — ja pyysi kuulustelua. Ja kuinka ollakaan, eräänä päivänä Pietari vietiin johonkin virastoon kuulusteltavaksi. Silloin hän puristi jäähyväisiksi Luukkosen jo kylmän raukeaa kättä — hän ei aikonut enää suurin surminkaan palata siihen haisevaan tyrmään.