Silloin hän rämähti nauramaan, osoitti tuota luonnonilmiötä vieressään loikovalle korpraali Forsmanille, joka nokkelana miehenä oli kaikissa kujeissa hänen lähin apulaisensa, ja virkkoi:
— Ryssä on pukenut kaleerinsa koivuilla juhannusasuun ja lähestyy meitä noin juhlavasti.
— Mitä varten? uteli ällistynyt korpraali.
— Salatakseen sotajuonensa amiraali Wernfeltin laivastolta, selitti Pietari tajuten vihollisen aikeet. — Ruotsin laivasto vartioi merta, mutta näkee saaristossa vain lehteviä maisemia.
— Ja hyvin on kepponen näemmä onnistunut.
— On toistaiseksi. Mutta tulkaapa sieltä lähemmäs niin saatte juhlatervehdyksen!
Kiireellä Longström sijoitti tykkinsä ampuma-asentoon ja kätkettyään veneensä vartioineen saaren länsipuoliseen poukamaan määräsi pyssymiehet rantavesaikkoon. Lehtipukuiset lotjat lähenivät parinkymmenen airoparin soutamina pyrkien ilmeisesti saaren ohi jokisuulle. Pian tähystäjät saattoivat huomata lotjissa lehvien takana runsaasti sotaväkeä. Vihollinen yritti tosissaan ylläkköä.
Longström laski ensimmäiset, aivan peräkkäin soutavat kaleerit kiväärinkantaman päähän — vasta silloin hän laukaisutti tykkinsä ja antoi pyssymiestensä ampua. Soutaminen pysähtyi, airot kirposivat, kallelleen vaipui ensimmäinen kaleeri ja miehiä näkyi kaatuvan molemmissa. Leimahti toinen laukaus, ja kiireesti lähtivät kaleerit, joista toinen ilmeisesti oli vioittunut, huopaamaan selälle. Samalla kuitenkin niiden aseet alkoivat paukkua ja vihainen laukausten vaihto sukeutui nyt siinä tuulisen ulapan laidassa.
Suomalaisia, jotka kykkivät lehdossa ja rantakivien suojassa, ei tulitus paljoakaan vahingoittanut, Longström saattoi levollisesti jatkaa taistelua. Mutta hän pälyili kumminkin levottomasti ympärilleen. Mihin oli joutunut se kolmas laiva, joka heti taistelun alussa oli irtautunut muista. Hän kapusi rantapetäjään sitä tutkimaan. Ja aivan oikein, se souti saaren vastapäistä, aukeampaa rantaa kohti ja oli jo varsin lähellä sitä. Sinne täytyi toinen tykki ja osa miehistöä kiireellä lähettää. Ja tulisesti nyt sitäkin koivulaivaa tervehdittiin.
Mutta se oli päässyt liian lähelle rantaa! Venäläisten päällikkö komensi miehensä kuulasateesta huolimatta hyppäämään veteen ja kahlaamaan maihin ja heitä tulikin sieltä nyt sakeana pilvenä. Syntyi taistelu saaren rannalla, ryssät levittivät rintamansa ja pääsivät etenemään verkalleen ylivoimansa ansiosta. He olivat pian keksineet, että suomalaisia oli täällä vain pieni joukko. Kotvan kesti tätä epätasaista taistelua, mutta Longström älysi pian vastarinnan toivottomaksi. Sitä pitkittämällä hän vain menettäisi miehensä. Siksi hän jatkoi itse kymmenkunnan miehen kanssa kiivasta ampumista, mutta lähetti Forsmanin johtamaan muun joukon veneisiin ja soutamaan manterelle. Yksi vene oli vain jätettävä jälkijoukkoa varten.