— Säikähtivät ne vähän muutkin, ei yksin akat. Ja oliko tuo kumma, kun heti taloon tultuaan rupesivat velhoja kyselemään.
— Niin ne todellakin kysyivät, että onko täällä muka velhoja, ja toinen veti heti paperit taskustaan ja rupesi kirjoittamaan, pistelemään sinne kaikki mitä me puhuttiin. — Ei hyvät herrat sanoin minä, eihän meidän kulmalla mitään tiettyjä velhoja ole, ei me ainakaan ole kuultu puhuttavan. Eikä niitä olekaan, — sanovat ne muutaman miehen tuolla Ylävuokissa taitavan taikoja, mutta en minä sitäkään usko, eikähän sekään mikään velho ole. No sitten nämä utelemaan, oliko täällä meillä muka ketään joka loihtuja tuntisi. Mitä loihtuja, kysyin minä, ei me hyvät herrat täällä sydänmaalla tiedetä niistä mitään. Mutta akkaväki kun täällä pirtissä rupesi pelkäämään, että mitä hyvinkin lienevät, eivätkä tytöt uskaltaneet makuulleen ruveta puoleen yöhön. Ja mietitytti se vähän minuakin, kun se toinen herra koko ajan pisteli paperille juuri kaikki mitä minä satuin sanomaan; ajattelin että mitä rotokollaa se tekee. Mutta tottapa se kirjoitti siinä omiksi huvikseen.
Me koetettiin selittää siihen, että ne on mahtaneet kirjoittaa muistiin jonkunlaisia kielennäytteitä, saadakseen selville minkälainen kielenmurre eli puheenparsi täällä on. Mutta naispuoliset eivät varsinkaan näyttäneet paljokaan uskovan sitä selitystä. Mitä varten ne sitten muka olisivat velhoja kyselleet? Isäntä oli kumminkin ymmärtävinään koko asian.
— Sanoinhan minä jo heti, että oikeita kulkijoita ne ovat, tuommoisia tietomiehiä, nuoria vielä olivatkin, melkein poikasia, — eihän ne mitä ilkimyksiä olleet. Ja ruunun rahoillahan nuo vielä sanoivat kulkevansa, ja kaikki maksoivat rehellisesti yösijasta ja muusta. Ne olivat näet tässä meillä yötä, ja aamulla lähti Jaakko niitä saattamaan veneellä alaspäin.
— Reissuapa siinä oli ollut Jaakollakin, väitti emäntä vieläkin sekaan.
— Niin, ne kun taas veneessä olivat ruvenneet Jaakolta kyselemään minkä mitäkin ja pistäneet paperille kaikki mitä Jaakko taas sanoi, niin oli tämäkin siitä vähän ällistynyt, ja jo lopulla taivalta herennyt aivan ummikoksi, aivan puhumattomaksi. Mutta se kun ei hänkään sitä älynnyt, että mitä varten ne niitä kirjoittelevat.
Kaikista selityksistä päättäen tulimme siihen varmaan käsitykseen, että tiedemiehiä ne on olleet, ja että ovat ehkä pikakirjoituksella panneet muistiin kaikki mitä kuulivat, niinkuin kuuluvat tekevän tiedemiehet. Mutta sen vakuutuksemme saimme vielä monessa paikassa vakuuttaa useille uteliaasti kyseleville, sillä ne samat tiedemiehet kummittelivat vielä pitkät matkat meidän edellämme.
VI
LEPOPAIKKA.
Taival oli pitkä ja autio, niinkuin ovat taipaleet Kiannan ja Kuusamon syrjäkylien välisillä kinttuteillä. Talosta lähdettyä oli jo pari tuntia kävelty poikki soiden ja pitkin kankaita, samoiltu sitä yhtä tavallista, tasaista tahtia, ja vielä oli parin tunnin matka lähimpään taloon. Ääneti kuin ainakin astuttiin pitkin karua, harvapuista koleikkoa, hypittiin kiviltä keloille ja mättäille ja kierrettiin aavan suon laitaa tarpeettomasti mutkittelevaa polkua myöten. Noustiin harjulle siitä, käveltiin sen selkää kappaleen, niin jo tultiin laakson jyrkälle rinteelle, jonka pohjalla tiheitten leppäpensaikkojen välissä puro koskena lirisi.