Pitkin matkaa Kuhmon ja Suomussalmen välisiä salokyliä kulkiessamme kerrottiin meille taloissa vähäväliä, että "kulki tästä pari miestä toissakin päivänä, mitä lienevät nekin olleet, sanoivat kulkevansa Hämeen maasta". Ylen on harvinainen tapaus että näissä kylissä matkustajia kulkee, eikä kummakaan siis jos meiltä udeltiin, mitä retkeilijöitä ne ovat mahtaneet olla. Arvelimme heidän mahdollisesti olleen joitakin tiedemiehiä eli tutkijoita, vaikkemme sitäkään oikein osanneet käsittää, kun he missään pitemmältä viipymättä matkustivat yhtä nopeasti kuin me, joilla ei ollut mitään tutkimusasiata.
Mutta muutamassa talossa — muistaakseni se oli Suomussalmella Vuokin rannalla — pääsimme siitä varmuuteen.
Siinä talossa olimme yötä, ja kylvimme illalla. Kylyn päälle istuttiin tuvassa makeasti levähdellen ja tavan mukaan tarinoiden talonväen kanssa, ja taas tulivat ne toissapäivänä kulkeneet puheeksi.
— Kävivät ne tässäkin, tulivat tuossa iltahämärässä vähän ennen kuin talossa makuulle ruvettiin, kertoi isäntä, pistäen vieraan kukkarosta "vaappitupakkaa" visakoppaiseen piipunkänäänsä. — Satuin tuohon juuri pihalle näinikään kylyn jälkeen, katselin sitä yhtämittaista sadetta, että ei kai se sinäkään yönä herkeä. Näin silloin tuolta mäen alta nousevan parin kummallista olentoa: jalat kuin ihmisellä, vaan pään kohdalla laajat, pyöreät kommervenkit. Minulta jo vähän sydäntä hyppäytti. No, tunsinhan minä ne sitten lähempää ihmisiksi, niillä oli vain semmoiset varataivaat pään suojana, jommonen on meidän rovastillakin. Mutta vaivaloisesti ne nousivat sieltä, aivan käppyrässä kumpanenkin. Kovin niillä olikin molemmilla isot ja raskaat laukut selässä.
— Ja oli niillä vielä kolmaskin laukku, vaan sitä oli kantamassa
Aholasta piikatyttö, säesti emäntä väliin.
— Oli kolmaskin. Ja se niiden Aholaan tulo se vasta kuuluu kummannäköistä olleen. Suota kulkea retuuttaneet raukat sateessa, ja korennossa kantaneet laukkua välissään, arvaa sen miten siinä pysyy kapeilla, heiluvilla suoportailla.
— Mutta pestäpä ne oli saaneetkin housunsa, säesti taaskin emäntä.
Isäntä, joka ei oikein näyttänyt pitävän siitä, että toinen hänen puheeseensa puuttui, sytytti uudelleen piippunsa ja oli hetkisen ääneti ikäänkuin miettien että mihinkä hän jäikään. Sitte jatkoi:
— Niin olivat tuiki väsyneitä pirttiin tullessaan että laukkunsa viskasivat laattialle, — kirjoja ja papereita kertoivat olevan laukut täynnä — ja itse istualleen retkahtivat. Sanoivat olevansa runon kerääjiä ja niitähän ne lie olleetkin, vaikka tässä akkaväki jo säikkyi että mitä lienevät.
Taas puuttui emäntä puheeseen: