— Eikä minun veneestäni tarvitse tehdä kauppoja, äsähti väliin isäntä, — sitä ei ole tarvis kuljettaa sinne matalikoissa pieksettäväksi.
Olimme todellakin heistä koko joukon riippuvaisia, vaan emme niin kokonaan kuin he luulivat. Taikka joen rantaa me nuoret miehet saatoimme kulkea Paanajärvelle jos niikseen tuli, ja soutajamme, joka meitä vielä lupasi lähteä saattamaan ylös Käylän virroille, arveli sitäpaitse että on kai siellä joella Kallunkilaisillakin joku veneenrämä. Tuommoinen kiskomishalu inhotti. Hetken vielä tingittyämme sanoimme jäähyväiset ja lähdimme.
Vielä rantaan tuli se sama huonemies meille vakuuttamaan, että oli aivan turhaa lähteäkään eteenpäin, sieltä ei saa enää venettä mistään, eikä siellä ole miehistä miestä kotona saattajaksikaan. Vaan hän voisi ehkä vielä vähän pudottaa hintaa… ja jos isännälle markkaa pari, kolme antaa, niin lupaa se veneensä. Jalan sieltä ei pääse mitenkään, soita on pahoja eikä polkua merkkiäkään.
Hän jäi vielä rannalle paapattamaan kun me sousimme Virranniemestä ylös Käylänkoskia kohden. Ilta oli jo kulunut kultaisimmilleen, laskevan päivän säde kimalteli kirkkaana virran leikkivässä laineessa, ilma oli vilponen ja puhdas, laulellen soutelimme hilpeällä mielellä edelleen muistamatta enää äskeistä tinkaa ja huolehtimatta matkasta. Koskien alapuolelle jätimme saattajan ja veneen ja astelimme siitä ravakasti pehmeätä metsäpolkua pitkin koskien niskassa olevia uudismökkejä kohden. Ilta oli silloin jo kulunut puoleen yöhön; Käylään aijoimme jäädä yöksi.
Monasti olimme tulleet ennenkin yöllä taloon, ja kernaasti oli emäntä noussut tekemään meille vaatimatonta vuodetta ja isäntä kyselemään vieraiden kuulumisia, eikä oltu salvassa tavattu yhtään ovea. Täällä olivat ovet säpissä; toisessa mökissä ei saatu yhtään sielua hereille, nyrpeänä ja äkäsenä nousi toisessa muuan vanha eukko kyselemään ovenraosta mitä yöllä kulkijoita me olimme. Se selitettiin ja pyydettiin yösijaa.
— Eipä tässä meillä ole nyt sijaa yöksi, eikö tuohon toiseen mökkiin päässyt?
— Ei päässyt sinne.
— No eipä tähänkään sovi, tässä jo on noita metsänostajia ja on omaakin väkeä.
Tupaan silmäillessä näkyikin siellä makaavan väkeä lattian täydeltä, eukko peitti raanulla muutaman naisen, joka melkein alasti loikoi erään mustapartaisen miehen rinnalla. Ei tehnyt mielikään jäädä sinne yöksi.
Kyselimme matkaa Kallunkiin. Neljännes, toista oli kävellä, sitten järvi soudettava. Päiväseen aikaan siitä huudettiin venettä poikki, mutta yöllä ei huuto auttanut.